keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Ajankohtainen Ykkönen: Valtavirran etiikka- ja moraaliformaatteja?

Tämänkertainen pakinani liittyy työtapaturmiin ja ammattitauteihin.

Päivitys 11.2.2016 - Mihin kaikki liittyy? Isoa kuvaa yhdessä esiin:


Miten Pohjolan toimitusjohtajana toiminut Eero Heliövaara liittyy Sammon 2015 vuositulokseen? Tästä linkistä










Virallisissa yhteyksissähän Suomessa korostetaan kovasti, että sosiaalivakuutuksiin liittyvä muutoksenhakujärjestelmä on puolueeton ja vakuutusyhtiöistä riippumaton.


Äänekkäistä valittajista mainitaan vakuutusalan taholta usein, että kyse on vain valitettavasta yksittäisestä tapauksesta, jota ei voi valitettavasti tietosuojasyiden takia yksityiskohtaisemmin julkisuudessa kommentoida. Vaikka asianomainen antaisi siihen kirjallisen luvan.

Lämmittelyuutinen numero 1

Vakuutuslautakunta ei käsittele mm. lakisääteisiä tapaturma - ja potilasvakuutusta koskevia asioita. Eli se käsittelee ns. vapaaehtoisten vakuutusten valituksia. Lautakunnan taustaorganisaatiot ovat Kuluttajavirasto ja Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto.

Tosin lautakunnan kokoonpanosta ja sen jäsenistä sidonnaisuuksineen ei ole tällä hetkellä löydettävissä avoimesti tietoa internetissä??

* * * *

Yksityistapaturmavakuutus - Todistustaakka

(Tietojen lähde Vakuutuslautakunnan lausuntoja 1994 (346 sivua), Kustantaja Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy, ISBN 952-9770-26-X, vuosikirjan toimittaja Peter Roselius Kuluttajien vakuutustoimisto/Vakuutuslautakunta)

Vakuutuslautakunnan lausunto VKL 373/94, annettu 22.12.1994:

”Kun vakuutettu on selvittänyt tapaturman sattuneen, on Suomessa voimassa olevan oikeuden mukaan vakuutusyhtiön velvollisuutena näyttää toteen vamman aiheutuneen jostakin muusta syystä, mikäli tahtoo vapautua korvausvelvollisuudesta.

Kun vammautuminen on tapahtunut tapaturman yhteydessä, lautakunta katsoo, ettei korvauksen epäämistä vakuutuksesta voida perustaa vain siihen, että todettu vamma tai sairaus voi johtua myös tapaturmasta riippumattomasta syystä, ettei vakuutetulle suoritetuissa tutkimuksissa ole todettu viitteitä vammautumiselle altistavasta tapaturmasta riippumattomasta sairaudesta.”

Eikö tämän edellisen pitäisi päteä suoraan sovellettuna pykälänä myös kaikkiin työtapaturma- ja ammattitautitapauksiin?

Lämmittelyuutinen numero 2

Mielenkiintoisena uutisena tiedotusvälineissä on viime aikoina kerrottu, että vakuutusyhtiö Pohjola maksoi investointipankki Conventumista ainakin 165 miljoonaa euroa liikaa sen todelliseen arvoon nähden.

Kaupankäynnin moraalisesta puolesta kertonee se innokkuus, jolla Pohjolan suurin omistaja Ilmarinen toimi ostotilanteen neuvotteluissa. Ilmarista neuvotteluissa edusti uutistietojen mukaan silloinen varatoimitusjohtaja Eero Heliövaara.

Uutistietojen mukaan Conventumia kaupitellut Peter Fagernäs oli lipsauttanut sisäpiirikaupan tiimoilla käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä tiedon, joka on mielenkiintoinen. Fagernäs näet oli uutistietojen mukaan kertonut, että jo ensimmäisessä neuvottelussa Heliövaaran kanssa sovittiin, että Fagernäsistä tulee hallituksen puheenjohtaja ja Heliövaarasta toimitusjohtaja. Sekö oli perimmäisenä motiivina, kun Heliövaara ajoi innokkaasti kalliiksi koitunutta yritysfuusiota?

Uutistietojen mukaan reilu ylihinta Conventumista maksettiin suurelta osin Ilmarisen työeläkevakuutettujen euroilla. Ilmarisen toimitusjohtaja Kari Puron mukaan Conventum maksettiin taas Pohjolan osakkeilla, joiden suurin omistaja Ilmarinen oli.

Mikä on lopulta näissä asioissa totuus? Se selvinnee jollakin tasolla varsinaisen pääjutun eli Jouhkin sisäpiirikauppajutun 1. vaiheen oikeusprosessin päätyttyä lokakuussa.

Puolueeton tutkinta koko ns. erityistuomioistuinjärjestelmästä

Suomen EU-puheenjohtajuuden avainteemoja ovat mm. päätöksenteon avoimuus sekä ihmisoikeudet. Hienoa olisi mielestäni se, että nämä asiat laitettaisiin ensin viimeisen päälle kuntoon täällä Suomessa.

Mielestäni nyt olisikin oikea aika teettää kattava tutkimus vakuutusoikeuden ja sen alaisten kaikkien lautakuntien toiminnasta. Esimerkiksi ruohonjuuritasolta puolueettomaksi katsottavan YK:n ihmisoikeusneuvoston toimesta.

Perustelen esitystäni seuraavaksi ottamalla yhden ns. asiantuntijalautakunnan ensin zuumaukseen ja sitten tarkennettuun C.S.I. – malliseen siivutukseen. Yhteenvetoon etenen Frank Columbo – tyyppisten hidastettujen sivukoukkausten kautta.

Tapaturma-asiain korvauslautakunta

Tähän tanakan puoleiseen pakinaani olen ottanut lähempään tarkkailun tapaturma-asiain korvauslautakunnan. Haluan ainakin pakinallani herättää keskustelun siitä, että kenenkä näkökulmasta vallitseva oikeusjärjestelmä on puolueeton ja vakuutusyhtiöistä riippumaton. Lisäksi sen, että onko yksittäinen vakuutettu missään vaiheessa tasavertaisessa asemassa vakuutusyhtiöönsä nähden? Varsinkin, jos lähtee valittamaan vakuutusyhtiön tekemästä päätöksestä.

Aihetta lähestyn tällä kertaa tapaturma- ja ammattitautilain näkökulmasta koukaten. Joten pakinani tämänkertainen aihepiiri on tuttu ainakin niille kymmenille tuhansille suomalaisille, jotka ovat joutuneet yllättävän työtapaturman uhriksi tai saaneet työpaikallaan vallitsevista olosuhteista ammattitaudin.

Ammattitaudin on saattanut synnyttää esimerkiksi työpaikalla käytetyt kemikaalit, asbesti tai työpaikalla huomaamatta sekä hoitamatta jäänyt home- ja kosteusvaurio.

Korvausasian käsittely ja oikeusturva

Lainaus korvauskäsittelyn vaiheista > Työtapaturmakirjasta 2006 - (uudistettu 10.painos):


15.1 Hallintolain periaatteet ja käsittelysäännöt työtapaturma-asioissa
15.2 Käsittelyaika ja viivästyminen
15.3 Päätöksen oikaiseminen ja virheiden korjaaminen
15.3.1 Olosuhteiden muutokset
15.3.2 Virheiden korjaaminen
15.4 Henkilötietojen käsittely korvausasioissa
15.5 Korvaustoiminnan yhtenäisyys
15.6 Tapaturma-asiain korvauslautakunta15.7 Jos vakuutuslaitoksen päätös ei tyydytä
15.8 Muutoksenhaku
15.8.1 Yleistä
15.8.2 Valituksen käsittely vakuutuslaitoksessa
15.8.3 Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta
15.8.4 Vakuutusoikeus.
15.8.5 Korkein oikeus.
15.8.6 Korvausasian alistaminen tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalle.

Haista home vakuutusoikeus

Olen lainannut tähän kohtaan otteen Ulla Nevalaisen kirjoittamasta nimensä mittaisesta kirjasta ”Haista home vakuutusoikeus”.

Kyseisen kohdan olen aikanaan kirjannut itselleni ylös, koska siinä Valtiokonttorin edustaja kertoo, ettei heidän tarvitse noudattaa ammattitautilakia, koska tapaturma-asiain korvauslautakunta on niin linjannut ja he noudattavat sen suosituksia.

* * * * * * *

Lainaus on kirjan sivuilta 256-257, joka koskee kirjassa mainittua liitettä 16, joka koskee valituslupahakemusta ja valitusta korkeimmalle oikeudelle. Vakuutusoikeuden päätös 24.4.2002, Dnro 9201/99/1026. Muutoksenhakija työvoimaneuvoja, sairaanhoitaja Ulla Nevalainen.

Lainaus alkaa:

”Nevalainen liittää tähän valituslupahakemukseen Vakuutusoikeuden suullisessa käsittelyssä nauhoitetun henkilötodistelun ja osapuolten lausumat. Todistajakertomukset ja lausumat on kirjoitettu tekstiksi Vakuutusoikeuden äänittämistä ääninauhoista. Vakuutusoikeuden suullisessa käsittelyssä valtiokonttoria edusti korvauspäällikkö Vuokko Hänninen (VH) ja asiantuntijalääkäri Matti Mero (MM). Vakuutusoikeus liittänee alkuperäiset ääninauhat asiakirja-aineistoon Korkeimmalle oikeudelle.

Valtiokonttorin edustajan, korvauspäällikkö Vuokko Hännisen lausumasta selviää mm. se, että valtiokonttorin tarkoituskaan ei ole ollut, Nevalaisen tapaturmaeläkkeen evätessään noudattaa ammattitautilakia ja tapaturmavakuutuslakia. Hänninen totesi vakuutusoikeudessa mm.:

”Ja kaiken kaikkiaan, miks olemme tähän ratkaisuun päätyneet on se, että vakuutusoikeuden kantana on tähän asti ollut se, että tapaturmavakuutusjärjestelmästä ei tapaturmaeläkettä makseta” (sivu 3)

* * * * * * *

”Sitten vielä sen verran korvauskäytännöstä, eli tapaturma-asiain korvauslautakunta, joka meillä on tällainen neuvoa-antava elin. Siellä on aina katsottu työkykyiseks tämä potilas riippumatta siitä, onko se työpaikka saatu altistusvapaaks vai ei. Elikkä tapaturmaeläkettä ei juurikaan ole lähdetty maksamaan. Eli rajana on vähän veteen piirrettynä ollut tämä, että niin kauan, kun se on päivärahavaiheessa, noin vuoden verran, mutta ei enää eläkevaiheessa.” (sivu 4)

Loppulausunnossaan valtiokonttorin edustaja Hänninen niinikään totesi valtiokonttorin Nevalaisen tapaturmaeläkkeen eväämisen perustuvan ”vallitsevaan korvaus- ja oikeuskäytäntöön sekä tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausuntoon”:

”Kun olemme tämän päätöksen antaneet, tää meidän arviohan on perustunut tähän asiantuntijalautakunnan eli tapaturma-asiain korvauslautakunnan kantaan, jonka linjaa noudatamme kaikissa päätöksissä, että emme koskaan poikkea heidän kannan otoistaan, lausunnoistaan. Eli hehän sorvaavat tätä korvauskäytäntöä niin kuin valtakunnan tasolla. Yrittävät pitää sitä ja pitävätkin sitä yhdenmukaisena. Plus lisäksi ratkaisu on perustunut myös vallitsevaan korvaus- ja oikeuskäytäntöön, mikä näitten homeammattitautien kohdalla on omaksuttu linjaks.”

Lainaus päättyy.

Muuten. Kuin sattumalta Valtiokonttoria kyseisessä Nevalaisen asiassa vakuutusoikeudessa edustanut asiantuntijalääkäri Matti Mero – niminen lääkäri löytyy tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpanoista 1997-1999 ja 2000-2002.

Linkit kokoonpanoihin löytyvät tämän kirjoituksen lopusta.

* * * * * * *

Puolueetonta ja vakuutusyhtiöistä riippumatonta toimintaa?

Itse sotkin aikaisemmin käsitteet tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta (entinen tapaturmalautakunta) ja tapaturma-asiain korvauslautakunta. Vaan nyt on homma alkaa mennä jengoilleen. Joissain julkisissa tietolähteissä se mainitaan ja joissain se tahtoo jäädä ”jostain syystä” unohduksiin.

Havainnollistaakseni asiaa otan esiin vakuutusoikeuden vuoden 2005 vuosikertomuksen pohjalta esille pullahtanutta, joka löytyy tätä kirjoittaessani osoitteessa (665kB) - pdf.muodossa:
http://www.oikeus.fi/vakuutusoikeus/uploads/inktw8j.pdf
- linkki lakannut toimimasta 04/2015.
- uusimmat vuosikertomukset löytyvät vakuutusoikeuden nettisivuilta.
- vanhemmista vuosikertomuksista kannattaa jättää tietopyyntö vakuutusoikeuden kirjaamoon.

Tuossa vakuutusoikeuden vuoden 2005 vuosikertomuksen sivulla 8 olevasta kaaviosta puuttuu tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan alapuolelta ainakin tapaturma-asiain korvauslautakunta kokonaan.

Herää kysymys onko kyseessä sumutus vai se usein vakuutuslääketieteeseen liittyvä ns. tekninen sisältövirhe?

Kolmikannan sopima ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa sekä vakuutusalan itsensä hallinnoima tapaturma - asiain korvauslautakunta on käsittääkseni työtapaturma- ja ammattitautiasioissa todellinen päätöslinjan raamittaja sekä paaluttaja Suomessa.

Kaikki tapauksethan tutkitaan tietysti tarkasti ja yksilöllisesti sekä suhteutetaan sitten Suomessa vakiintuneeseen korvauskäytäntöön. Vaan kenen kannalta katsottuna ja kenen yksipuoliseksi eduksi?

Itse yritin aikanaan saada asianomaisena tietojani oman tapaukseni päätösperusteluista ko. lautakunnasta, niin lakimies sanoi, että kaikki tietous annetaan vain vakuutusyhtiön kautta ja iski luurin korvaan. Ne kun olivat juuri sattumalta sellaiset kun vakuutusyhtiöni esitti. Tosin tuolloisesta tapaturma-asiain kokoonpanosta 2000-2002 löytyy kaksi kyseisen yhtiön vakuutuslääkäriä. Toinen heistä oli yhtiöstä saamani oman tapaukseni lääkärikansiomerkintöjen mukaan samaan aikaan ratkaisemassa asiaani yhtiössä….

Tietääkseni tapaturma-asiain korvauslautakunnalla on erittäin merkittävä ja lakiin perustuva peruskallion kaltainen asema osana vakuutusyhtiöiden päätöksistä tehtyjä valituksia käsittelevää ja oikeuskäytäntöä entisenlaisena pitävää sosiaalivakuutusten oikeusjärjestelmää. Sen antaman linjauksen jälkeen työtapaturmaa tai ammattitautia koskevista päätöksistä valittaminen on lähinnä muodollista.

Esillä olleet huomaamattomat palaset loksahtelevat paikoilleen

Työtapaturmiahan tapahtuu tällä hetkellä vuositasolla 120 000 ja ammattitauteja todetaan 5000. Yksi suuri selvittämätön kysymys on mielestäni edelleen se, että kuinka paljon ammattitauteja esimerkiksi asbestin, kemikaalien tai homeen takia jätetään vakuutusyhtiöiden taholta kokonaan myöntämättä.

Ja jos myönnetään, niin sen vaikutus ammattitautiin sairastuneen henkilön työkykyyn arvioidaan (ylivertaisesta asemasta vakuutettuun nähden) tapaturma-asiain korvauslautakunnassa esimerkiksi alle kymmeneen prosenttiin, jolloin vakuutusyhtiön ei tarvitse maksaa pysyvästi vammautuneelle ja työkykynsä tosiasiallisesti menettäneelle henkilölle (ammattitautilain vastaisesti) minkäänlaista tapaturmaeläkettä.

Mielenkiintoinen on myös kysymys, jos tosiasiallisesti työkyvyttömäksi todetulla henkilöllä työkyvyn alenemaksi määritelläänkin vakuutusyhtiön ja tapaturma-asiain korvauslautakunnan saumattomalla yhteistyöllä esimerkiksi prosentit 30% tai 50% sekä niiden mukainen tapaturmaeläke, niin pitäisikö silloin samassa suhteessa palauttaa perityt ylimääräiset vakuutusmaksut työnantajalle ja työntekijälle? Ja mielellään koko työhistorian ajalta indeksillä korotettuina?

Lisätietoa tästä tapaturma-asiain korvauslautakunnasta vakuutusoikeuteen johtavasta valitustiestä lakitekstissä mm. osoitteissa:

1. 873/2002 Sosiaali- ja terveysministeriön asetusasioista, joista vakuutuslaitoksen on pyydettävä tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausunto.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020873

2. 965/2002 Valtioneuvoston asetus tapaturma-asiain korvauslautakunnasta
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020965

Tapaturma-asiain korvauslautakunta on koplattu mukaan Tapaturmavakuutuslaitosten liiton toimintaan. Sillä on siten tapaturmavakuutuslakiin perustuva asema mm. vakuutusalan korvauskäytäntöjen raamittajana ja koko järjestelmän hallinnoijana.

Tapaturmavakuutuslaitosten liittoa koskeva ja tapaturma-asiain korvauslautakuntaan yhdistävä lakitietous löytyy ko. osoitteessa tapaturmalain 30 a §:n - 30 d §:n kohdilta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020723

Päivitys 11.2.2016 - Tapaturma- ja ammattitautilain "uudistuksesta" 2014 isoa kuvaa
https://suomi2017.wordpress.com/2014/09/08/avoin-suomi-2014/

Auttaako kukaan taho lopullisesti ahdingossa olevaa henkilöä?


Helsingin Sanomissa 10.7. kirjoitti AKT:n työsuojelusihteeri Pertti Sulasalmi tylyn tuntuisesti mm. seuraavaa:

”Lääkäreidenkin pitäisi jo tietää se, mistä sairauksista ja vammoista suomalainen oikeuskäytäntö antaa eläkkeen tai tapaturmakorvauksen. Jos et ole tämän raamin sisällä, jäät ilman eläkettä tai tapaturmakorvausta.”

Minulla on ainakin herännyt syvä kiinnostus, mistä tässä kaikessa näköjään ammattiliitojenkin hyväksymässä ”suomalaisen oikeuskäytännön raamituksessa” onkaan kysymys…..

Se mikä ihmetyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa on se, että sosiaali- ja terveysministeriön ”valvonnassa” toimivan tapaturma-asiain korvauslautakunnan (TAKO) sijoituspaikka on ainakin ollut toistaiseksi Tapaturmavakuutuslaitosten liitossa (TVL) (Tapaturmavakuutuslain 30 b §:n 723/2002).

Kuitenkin liiton toimintakertomuksissa vuosi 2004 (sivut 4 ja 5) sekä vuosi 2005 (sivu 4) annetaan lautakunnan toiminnasta hyvin lyhyet perustiedot ja sen jälkeen molemmissa toimintakertomuksessa on paljon suomalaisesta avoimuudesta kertova maininta:

”Tapaturma-asiain korvauslautakunnan toiminta ilmenee tarkemmin erillisestä toimintakertomuksesta.”

Tuota Tapaturmavakuutusten liiton toimintakertomuksessa mainittua erillistä toimintakertomusta minä en ole ainakaan vielä onnistunut avoimilta tiedonvaltaväyliltä tai sivupoluilta löytämään.

Avoimuuden aika alkaa valtioneuvoston hankerekisteristä

Ai miksikö nuo varsinaiset kertomukset kiinnostavat minua, niin kovasti?

Tutustukaa kaikessa rauhassa jäljessä oleviin tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpanoihin, niin ainakin kaikki ”toimialamme” avainhenkilöitä tuntevat hoksaavat, että tässäkin on taas kerran pahasti paikalleen palaneen suomalaisen riippumattomuuden käryä. Ja puolueettomuudesta on enää tuskin hajuakaan.

Olenkin entistä vakuuttuneempi siitä, että seuraava motto on Suomessa totisinta totta:

”Vakuutuslääketiede on ala, jossa käytännöllinen sisältö vakiintuu usein vasta muutoksenhakuprosessien kautta.”

Mielestäni olisikin erittäin tärkeää tietää, minne kaikkialle lautakunnan jäsenten ja varajäsenten sidonnaisuudet johtavat. Omistusten lisäksi olisi tärkeää tietää kyseisten henkilöiden kaikki pää- ja sivutoimet sekä luottamusmiestoimet erilaisissa organisaatioissa. Kuin myös vakuutusoikeuden pää- ja sivutoimisten jäsenten vastaavat sidonnaisuudet.

Varsinkin kun otetaan huomioon, että eduskunnan apulaisoikeusasiamies Paunio on todennut lehdistötiedotteessaan jo 21.12.2000, että mm. muutoksenhakulautakuntien lääkärijäsenten puolueettomuudelle tulee asettaa tiukat vaatimukset:

Tästä syystä Paunion mielestä sosiaali- ja terveysministeriön tuli jo tuolloin selkeästi määritellä mm. muutoksenhakulautakuntien lääkärijäsenten riippumattomuuden ja puolueettomuuden vaatimukset.

Päivitys 11.2.2016 - Muita laillisuusvalvojien kannanottoja aiheesta tässä artikkelissa:

Vakuutuslääkärimafia?
Julkaistu: 20 marraskuun, 2015 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Otsikko on jatkoa tälle kuvassa olevalle perussuomalaisten Anssi Joutsenlahden Vakuutusmafia vallitsee Suomessa – kirjoitukselle

Olisiko parempi alkaa puhumaan vakuutusmafian lisäksi vakuutuslääkärimafiasta? Siksi tehokkaasti asiakokonaisuudesta puhuminen eri puolueilla lakkaa, kun pääsy hallitukseen varmistuu. Tuoreimpana esimerkkinä perussuomalaisten hiljaiseksi harjaus.

SISÄLLYSLUETTELO ARTIKKELILLE
Poimintoja aiheesta Suomen Uutiset – nettisivustolta
Vaikenevatko tiedotusvälineet vapaaehtoisesti isosta kuvasta?
Vakuutuslääkärijärjestelmän avaamista hidastellaan
Vakuutuslääkäri samalle viivalle tutkivan lääkärin kanssa
Laillisuusvalvojien päätöksiä ja huomioita vuosilta 1996-2005
Myös perussuomalaiset antautuneet vakuutusmafialle?
Virkamieskunta integroitunut osaksi vakuutusmafiaa?


https://suomi2017.wordpress.com/2015/11/20/vakuutuslaakarimafia/

* * * *

Muuten. Mitkähän nuo kriteerit ovat sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa olevassa ns. asiantuntijalautakunnassa eli tapaturma-asiain korvauslautakunnassa?

Yksi erittäin nopea ja kokonaisedullinen ratkaisu tähän olisi esimerkiksi valtioneuvoston hankerekisteriin (HARE) jatkuvasti päivittyvä avainhenkilöiden ansioluettelo, joka on mielestäni helposti toteutettavissa Suomen kaltaisessa korkean teknologian hyödyntäjämaassa.

Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta (SITRA) löytynee asian hoitamiseen tarvittava rahallinen pesämuna, jonka kuorien suojasta nopeasti poikivia näyttöjä uuden ajan avoimuudesta alkaa piirtymään itse kunkin kansalaisen tietokoneen näyttöruuduille.

Pienellä viiveellä myös uudet 4G-puhelinten näytöt vilauttelisivat suomalaisen yhteiskunnan uudenlaista avoimuutta myös mobiilisti ja fiinisti formatoituina.

Petri

Päivitys 11.2.2016 Alla olevat Hare-rekisteri ja linkit lakanneet toimimasta!
>>> osa hankkeista saattaa löytyä hankenumeron avulla täältä
http://valtioneuvosto.fi/hankkeet




> 11.2.2016 > Lisätietoa tätä kirjoittaessani löytyi osoitteissa:
-  suorat linkit eivät ole enää toiminnassa.
- hankaloittaa eri kokonapanoissa toimineiden seurantaa.


Valtioneuvoston hankerekisteri toimi osoitteessa http://www.hare.vn.fi/

Tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpano 2006-2008:
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=11336&tVNo=6&sTyp=Selaus
Hankenumero: STM137:00/2005
> 11.2.2016 > Linkki ei enää toiminnassa. Hae tietoa kokoonpanon nimellä ja hankenumerolla avoimesta internetistä.

Tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpano 2003-2005:
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=7819&tVNo=6&sTyp=Selaus
Hankenumero: STM137:00/2002
> 11.2.2016 > Linkki ei enää toiminnassa. Hae tietoa kokoonpanon nimellä ja hankenumerolla avoimesta internetistä.

Tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpano 2000-2002:
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=4664&tVNo=6&sTyp=Selaus
Hankenumero: STM0555:00/15/07/1999
> 11.2.2016 > Linkki ei enää toiminnassa. Hae tietoa kokoonpanon nimellä ja hankenumerolla avoimesta internetistä.

Tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpano 1997-1999
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=4656&tVNo=6&sTyp=Selaus
Hankenumero: STM0054:00/15/07/1997
> 11.2.2016 > Linkki ei enää toiminnassa. Hae tietoa kokoonpanon nimellä ja hankenumerolla avoimesta internetistä.

* * * *

Haista home vakuutusoikeus – kirja > Kustantajan linkki lopettanut toimintansa. Katso lisätietoja netistä. Kirjan kirjoittaja Ulla Nevalainen ja julkaisuvuosi 2004.

Kosteusvauriohomeiden pakkohengittämisen on loputtava:
http://www.adressit.com/haistahome
- lisäys 04/2015 http://homepakolaiset.fi/

Suomessa arvioidaan olevan noin 200 000 asbestille altistunutta henkilöä:
Asbesti tappaa suomalaisia - elämää paperilääkäreiden armoilla
Suomen ihmisoikeustilanne 2009

* * * *

Asbestisairauksien seurantaan opastusta

Asbestin uuskäyttö kiellettiin vuonna 1994. Se aiheuttaa silti yhä monia sairauksia, koska altistumisen ja sairastumisen väli voi olla jopa 50 vuotta. Merkittävästi altistuneita on elossa arviolta 50 000 – 60 000 ja heistä noin 10 000:lla on jokin asbestisairaus.

Työterveyslaitos on julkaissut kirjan Asbestisairauksien diagnostiikka ja seuranta. Se on tarkoitettu ohjenuoraksi ja tueksi työterveyshuollolle, perusterveydenhuollolle sekä keuhkoklinikoille. Tarkoitus on luoda yhtenäinen ja toimiva käytäntö asbestisairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja seurantaan.

Työ ja ihminen – sarjassa julkaistun oppaan ovat kirjoittaneet Henrik Nordman, Panu Oksa, Antti Karjalainen ja Heikki Koskinen. Kirjaa voi tilata TTL - kirjakaupasta, puh. 030 474 2543 ja faksi 09 4775 071. Julkaisun hinta on 18 euroa.

Lähde: Työ Terveys Turvallisuus – lehti 5/2006

* * * *

Haluatko lisätietoa lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta?

Ollaanko valmiita korporaatiovallan koko kuvan avaamiseen? Vai nyppiikö keskusta vain; vaalirahoittajilleen kiusalliset, rusinat pullasta? Miksi pitkän linjan korporatismin hyötyjä kokoomus on hiljaa? Miksi sdp ottaa kiltisti turpaansa; eikä puolusta kaiken kattavasti kolmikanta korporatismin ”saavutuksia”; esimerkiksi lakisääteisellä vakuutusalalla?

Lue lisää Suomi 2017 - blogista:


Päivitetty 25.8.2015 kello 13:24
– artikkelin lopussa Valtioneuvoston hankerekisterissä tapahtuneet ”uudistukset”.
– isot kiitokset ”uudistuksen” huomanneelle henkilölle

* * * *

Päivitys 1/2014

Miten epäkohtien korjaus on edennyt noin 7,5 vuoden aikana? Tästä linkistä lisää
> Vuoden 2014 kärkiteemat -

Ja pitää muistaa, että ne epäkohdat ja perustuslain vastaisuudet joita ei virallisen Suomen toimesta kirjallisesti tunnusteta, niin niitä ei ole olemassakaan. Eikä niitä siten tarvitse korjata.

Vain yhdessä toimien voimme olla enemmän. Ja kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa 

Tunnisteet: , , , , , , , ,