perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Suomalainen kahden lääkärin loukku 100 prosenttisen valmis! – Osa 2/5





- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -

KOLMIKANNAN ARVOSTELU DEMOKRATIAPOHJALTA ”ALKAA OLLA ELTAANTUNUTTA”
Työryhmämme on valtiosihteeri Raimo Sailaksen kanssa samaa mieltä otsikossa olevasta agendasta.

Julkisen keskustelun kohteeksi pitää ottaa lakisääteisten vakuutusten ja toimeentuloturvan alueella entistä avoimemmin oheisessa kaaviossa kuvaamamme nelikanta.

Sehän on kolmikannasta sikiämään lähtenyt rönsy, jossa avainrooleissa toimivat henkilöt toimivat ällistyttävän usealla eri pallilla ohjaten muun muassa lakisääteisten vakuutusten lainsäädäntöä ja maan vakiintunutta oikeuskäytäntöä erityistuomioistuinjärjestelmässä toimeksiantajien toimesta ennalta valittuun suuntaan.


Kolmikannan saavutuksia ei sovi Suomen kansantaloudelle kiistää, mutta nelikannan vakuutusalaa suosivilla tempuillaan luomat kustannukset Suomen kuntataloudelle pitää pystyä nostamaan avoimeen tarkasteluun.



- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -


Yhdistämme puheenvuoron hetkeksi valtiovarainministeriöön:

”Valtiovarainministeriön korkein virkamies valtiosihteeri Raimo Sailas on ollut kolmikantamies neljällä vuosikymmenellä.

Nyt hän saa selittää ex-pääministeri Kalevi Sorsan (sd) aikoinaan kolmikannaksi nimittämää epävirallista sopimusjärjestelmää jokaiselle ovesta astuvalle ulkomaalaiselle. Siksi, että kolmikanta on suomalainen tuote.

"Huomattavan kansallinen tuote. Sitä ei olisi ilman korkeaa järjestäytymisastetta, edustavia osapuolia, voimakasta sitoutumista ja mandaattia", Sailas sanoo.

"Ei tätä käsitellä kansantaloustieteen oppikirjoissa."


- - -

Kolmikanta on kiinni ihmisistä. Hän on huolestunut useiden avainhenkilöiden jäämisestä eläkkeelle lähivuosina. Eläkkeelle hän jää itsekin.

Valtion puolella ei ole jälkikasvua. Ihmiset eivät ole tavattoman kiinnostuneita tulopolitiikasta. Kolmikannan juniorijoukko ei enää tapaa toisiaan. Ennen istuttiin saunoissa ja missä tahansa. Enää ei ole harrastusta tai paloa, kun isät menevät iltaisin kotiin eikä kolmikantaan, hän luettelee.

Nykypolvi ei ehdi hänen mukaansa uudistamaan kolmikantaa.

Kolmikannassa häntä harmittaa "jähnääminen". Hän kysyy, miksi asiat pitää niin usein hoitaa vasta takarajan tuntumassa tai sen jälkeen.

Kritiikki eduskunnan asettamisesta kumileimasimeksi kiusaa Sailasta.

"Se alkaa olla eltaantunutta kritiikkiä.

Eduskuntaa ei voi panna leimasimeksi, jos se ei siihen itse suostu.

Varmasti kolmikannan esitykset ovat nauttineet myös eduskunnan tukea."

Lähde: Helsingin Sanomat 3.10.2006

# # # #

Nelikantaiset työryhmät toimivat ainakin työryhmämme saaman tiedon mukaan virka-ajan puitteissa ja se on selkeä parannus työryhmässä toimivien jäsenten perhe-elämälle.







- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -


Käymme nyt läpi tarkemmin edellisessä eduskunnassa hulahtaen läpimennyttä hallituksen esitystä HE 62/2004, joka etenkin siihen sisältyvää muutosta tapaturmalain 41§:ää koskien.

Kansan suussa laki tunnetaan koodinimillä:

LTL = ”License To Lie” = ”Laittomuudet Tehtävissä Laillisesti”

Pureudumme etenkin valiokuntakäsittelyissä kuultuihin asiantuntijoihin sekä valiokunnissa ratkaisevia päätöksiä tehneiden kansanedustajien kokoonpanoihin.

# # # #


Lisäksi olemme koostaneet Valtioneuvoston hankerekisteristä – HARE (http://www.hare.vn.fi/) kyseiseen hallituksen esityksiin liittyvää taustatietoa.

# # # #

1. HE 62/2004 - Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain 17 ja 41 d §:n muuttamisesta
Hankenumero: STM025:00/2004
Hankkeen nimi: Laiksi tapaturmavakuutuslain 17 ja 41 d §:n muuttamisesta, hallituksen esityksen valmistelu (mm. selkeytetään vakuutuslaitoksen lääkäriasiantuntijan kannanoton merkitystä korvausratkaisuissa).

Yhteyshenkilö: Hallitussihteeri Jaakko Hannula STM

HE 62/2004
StVM 12/2004
EV 87/2004

Lain voimaantulon allekirjoittajat:

Naantalissa 24 päivänä kesäkuuta 2004

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Tarja Filatov

# # # #

Kyseisen lain pääasiallisena kohderyhmänä olevien potilaiden sekä kansalaisten tilanteen perinpohjin tuntevat potilas- ja kansalaisjärjestöt syrjäytettiin kuulemismenettelystä kokonaan.

Samoin kuin kuulematta jätettiin hoitavien lääkäreiden joukon (17 000) asiantuntijat , joidenka tasa-arvoinen asema ja yhdenvertainen kohtelu suhteessa vakuutuslääkäreihin (400) tämän lain myötä poistettiin.








- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -


PIRULLINEN SUOMALAINEN KAHDEN LÄÄKÄRIN LOUKKU

Kahden lääkärin loukku on myös huomattavan kansallinen tuote.

Eikä sitäkään aiheena käsitellä kansantaloustieteen eikä varsinkaan vakuutuslääketieteen oppikirjoissa.

Toistaiseksi työryhmämme on huomannut myös sen, että kahden lääkärin loukkua joutuu selittämään jokaiselle korkeastikin koulutetulle ulkomaalaiselle.

Vaan pikku hiljaa alkaa kansainvälinen ymmärrys piirrettyjen kaavioiden ja käännettyjen tekstien ansiosta lisääntyä. Mielenkiinto on herännyt aihepiiriin Yhdysvaltoja myöden.

Yllättäen olemme saaneet Euroopasta rohkeasti viritettyyn avunpyyntöjodlaukseemme vastakaikua. Näet Sveitsistä päin olemme jo saaneet tietoa vastaavan tyyppisestä loukusta
.

Näkökulmamme edustavat siis sellaisten potilaiden kokemuksia lakien mukaisista toteutumattomista oikeuksista, joidenka kohdalla on lauennut suomalainen kahden lääkärin loukku.

Vakuutusyhtiölääkärin mukaan potilas on terve ja työkykyinen.

Hoitavan lääkärin/lääkärien mukaan potilas on sairas ja työkyvytön.

Potilaiden kohdalle on osunut pysyvä sairaus, tapaturma, ammattitauti, liikenne-, potilas- tai liikennevahinko.

Arviolta tällaisia potilaita on tällä hetkellä vielä elossa 200 000. Kohderyhmään pitkäaikaisesti kuuluvien potilaiden keskuudessa avioerot ja itsemurhat ovat hyvin yleisiä.

Tunnetuimmat kahden lääkärin loukkuun joutuneet suomalaiset ovat jääkiekon maailmanmestari Esa Keskinen ja keihäänheiton maailmanmestari Aki Parviainen.

Esa Keskisen taistelu vakuutusyhtiön kanssa kesti 7 vuotta ja Aki Parviaisen taistelu jatkuu erityistuomioistuinjärjestelmässä jo toista vuotta.

Molemmissa tapauksissa on tietojemme mukaan vastapuolena ollut vahinkovakuutusyhtiö Pohjola.

HE 62/2004 VALIOKUNTAKÄSITTELY EDUSKUNNASSA
Sosiaali – ja terveysministeriön hallitussihteeri Jaakko Hannulan valmistelema lakiesitys eteni sosiaali- ja terveysvaliokunnan kautta valmiiksi hyväksytyksi laiksi. Esityksestä käyty keskustelu oli eduskunnan julkisten pöytäkirjojen ja valiokunnan mietinnön mukaan pöyristyttävän niukkaa.






- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana –

Kaavioissa olevat asiantuntijat ovat sikäli mielenkiintoisesti valittuja, että kukaan heistä ei ole tietojemme mukaan lääkäri.

Olemme myös seurannan ja kokonaiskuvan muodostamiseksi merkinneet Teitä varten, mihinkä kaikkiin nyt tarkastelun alla oleviin hallituksen esityksiin kyseistä asiantuntijaa on kuultu.

Kyseisen lain pääasiallisena kohderyhmänä olevien potilaiden sekä kansalaisten tilanteen perinpohjin tuntevat potilas- ja kansalaisjärjestöt syrjäytettiin kuulemismenettelystä taas kerran kokonaan.


Samoin kuin kuulematta jätettiin hoitavien lääkäreiden joukon (17 000) asiantuntijat , joidenka tasa-arvoinen asema ja yhdenvertainen kohtelu suhteessa vakuutuslääkäreihin (400) tämän lain myötä poistettiin ihmeellisellä tavalla.





- Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana –


Olemme myös seurannan ja kokonaiskuvan muodostamiseksi merkinneet Teitä varten, mihinkä kaikkiin tarkastelun alla oleviin hallituksen esityksiin yksittäinen kansanedustaja on valiokunnan ratkaisevissa istunnoissa osallistunut.

Hallituksen esitys eduskunnalle lakiehdotuksen hyväksymisestä
”Valiokunta voi pyytää asiasta tai sen osasta lausunnon toiselta valiokunnalta.

Valiokunta antaa asiasta mietinnön, jonka päätösehdotuksessa valiokunta ehdottaa eduskunnalle joko lakiehdotuksen hyväksymistä hallituksen esityksen mukaisena tai valiokunnan ehdottamin muutoksin muutettuna.

Valiokunta voi myös ehdottaa lakiehdotuksen hylkäämistä kokonaan.

Jos valiokunta on ollut asiasta erimielinen, voivat vähemmistöön jääneet valiokunnan jäsenet liittää mietintöön vastalauseensa perusteluineen.”


Lähde: Eduskunnan www - sivusto

# # # #


Valiokunnan ratkaisevassa istunnossa on ollut julkisten asiakirjojen mukaan läsnä ainakin kaksi lääkärijäsentä:

Sirpa Asko - Seljavaara/kok
Pehr Löv/r

Halussamme olevien asiakirjojen tietojen mukaan, kumpikaan heistä ei ole ollut tuolloin valiokunnan enemmistön kanssa eri mieltä.

VALON PILKAHDUS YÖSSÄ – VALIOKUNTA ON OLLUT TYÖSSÄ
Tuleville sukupolville on sosiaali – ja terveysvaliokunta kumminkin kirjauttanut epäilyksensä lainkohdan toimivuudesta. Valitettavasti vain jatkoseuranta terveen epäilyksen suhteen on tietojemme mukaan jätetty kuin tapaturmaisesti kokonaan tekemättä.

Jotta vertailujen tekeminen vakuutuslääkäreiden ja hoitavien lääkäreiden kesken olisi myös Teille kaikille siellä ruudun takana helpompi suorittaa, niin esitämme ensin molempia lääkäriosapuolia koskevat voimassa olevat lainkohdat.

- - -

HE 62/2004 koskeva lakitekstihän tuli vakuutuslääkäreitä koskevana voimaan seuraavanlaisella tekstillä:

Tapaturmalain 41 d §

”Jos vakuutuslaitoksessa käsiteltävä korvausasia koskee lääketieteellisen seikan arviointia, laillistetun lääkärin on osallistuttava asian valmisteluun ja merkittävä kannanottonsa asiakirjoihin. Vakuutuslaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.”

- - -

Hoitavia lääkäreitä koskeva lainkohta vastaavasta asiasta kuuluu seuraavasti:

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28.6.1994/559
23 §


Lääkintölailliset todistukset ja lausunnot

”Laillistetun lääkärin ja hammaslääkärin on, antaessaan lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja sekä muita todistuksia, jotka on tarkoitettu esitettäväksi tuomioistuimelle tai muulle julkiselle viranomaiselle, vahvistettava ne sanoilla "minkä kunniani ja omantuntoni kautta vakuutan".

Siten vahvistettu todistus tai lausunto on pätevä ilman valallista vahvistusta, jollei tuomioistuin tai viranomainen erityisistä syistä määrää, että se on vahvistettava suullisella valalla tai vakuutuksella.

Sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä ja ohjeita siitä, mitä laillistetun lääkärin ja hammaslääkärin tulee ottaa huomioon antaessaan todistuksia ja lausuntoja sekä muutoinkin harjoittaessaan ammattiaan.”


- - -

Jokainen voi tarkistaa oman vahinkotapauksensa asianomaisjulkisista käsittelijä-/lääkärikansiomerkinnöistä, kuinka tämä eriarvoisuus lakien vaatimusten suhteen näkyy oman vahinkoyhtiön vakuutuslääkärin merkinnöissä oman hoitavan lääkärin lausunnon suhteen.

Esimerkiksi kun kyseessä ovat jäljellä olevan työkyvyn arviointi tai kivusta johtuva pysyvä haitta.

Monelle hoitavalle lääkärille tieto tämmöisten lainkohtien erilaisuudesta vakuutuslääkärien suhteen tulee kuin salamakirkkaalta taivaalta. Voitte halutessanne tehdä tositestin oman hoitavan lääkärinne kanssa.


Tosin tiedon olisi pitänyt tästä lakiasiasta (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040545) kulkea jo hoitavien lääkärien keskuuteen:

”Eläkevakuutusyhtiöiden ylilääkärit ovat närkästyneet saamastaan yksipuolisesta julkisuudesta. Heidän mukaansa myös suomalainen lääkärikunta tuntee vakuutuslääkäreiden työskentelytavat huonosti.

Vakuutuslääkärit pohtivat, kuinka he voisivat tiedottaa työstään nykyistä aktiivisemmin.”

Lähde: Mediuutiset 1.12.2004 - Vakuutuslääkärit vastaavat kritiikkiin

# # # #

Sitten tuohon sosiaali- ja terveysvaliokunnan toteutuneeseen epäilyksiin hallituksen esityksen suhteen. Joillakin valiokunnan jäsenistä on ollut aavistus vakuutuslääkäreiden vilunkipelin mahdollisuudesta.

VAKUUTUSYHTIÖN LÄÄKÄRIN ROOLI
(Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 12/2004)

Esityksessä ehdotetaan tapaturmavakuutuslain 41 d §:ään lisäystä, jonka mukaan vakuutusyhtiön lääkärin antamaan arvioon ei sovelleta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 §:n säännöksiä.

Esityksen perustelujen mukaan uuden säännöksen tarkoituksena on täsmentää vakuutusyhtiön lääkärin asemaa suhteessa terveydenhuollon ammattihenkilölakiin.

Valiokunnan käsittelyssä on tämän esityksen ohella yhtäaikaisesti ollut HE 39/2004 vp, jossa vastaavat muutokset on ehdotettu tehtäviksi työn-tekijäin eläkelakiin ja merimieseläkelakiin koskien eläkelaitosten asiantuntijalääkäreitä.

Valiokunta toteaa, että vakuutuslaitoksen palveluksessa oleva lääkäri osallistuu päätöksen valmisteluun yhtenä asiantuntijana juristien, korvauslaskijoiden ja muiden vakuutuslaitoksen asiantuntijoiden kanssa. Valiokunnan näkemyksen mukaan on sinänsä tarkoituksenmukaisuussyistä perusteltua, ettei asian valmistelussa laitoksen lääkärin esittämiä kannanottoja edellytetä kirjattavaksi asiakirjoihin noudattaen ammattihenkilölain 23 §:ssä säädettyjä lausuntojen muotovaatimuksia.

Kun lausuntoa pyydetään laitoksen ulkopuoliselta lääkäriltä, tulisi lausunto laatia mainitun pykälän edellyttämiä muotovaatimuksia noudattaen.

Valiokunta painottaa kuitenkin, että vakuutusyhtiön lääkäri osallistuu päätöksen valmisteluun lääkärikoulutuksensa ja ammatillisen osaamisensa perusteella.

Vaikka lääkäri ei esitä kannanottojaan ammattihenkilölaissa säädettyjä muotovaatimuksia noudattaen, se ei merkitse sitä, etteikö kannanottoja tule laatia sitä asianmukaisuutta ja huolellisuutta noudattaen, jota lääkärin ammattia harjoitettaessa edellytetään.

Vakuutusyhtiön lääkäri esittää asioiden ratkaisemiseen liittyvät arvionsa nimenomaan lääkärin ominaisuudessa ja vastaa antamistaan arvioista ammatinharjoittamisvastuunsa perusteella.


Esityksen perustelujen valossa jää epäselväksi, onko säännösmuutoksen tavoitteena ollut kokonaan sulkea pois terveydenhuollon ammattihenkilölain soveltaminen vakuutusyhtiöiden lääkäreiden toimintaan.

Valiokunta pitää kansalaisten oikeusturvan kannalta tärkeänä vakuutusyhtiöissä toimivien lääkäreiden toiminnan valvontaa.

Tästä syystä valiokunta pitää tarpeellisena, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää, onko terveydenhuollon ammattihenkilölakia täsmennettävä sen selkeyttämiseksi, että valvontaviranomaisten toimivalta ulottuu myös vakuutusyhtiön palveluksessa oleviin lääkäreihin.


- - -

Valiokunta viittaa hallituksen esityksestä HE 39/2004 vp antamaansa mietintöön (StVM 11/2004 vp), jossa valiokunta on ottanut kantaa vastaavaan eläkelaitoksen lääkäriä koskevaan muutosehdotukseen.

Valiokunta toteaa toistamatta po. mietinnössä esittämäänsä, että kannanotot, jotka koskevat asianosaisen oikeutta saada tieto valmistelussa syntyneistä asiakirjoista, yhtiön velvollisuutta perustella päätökset asianmukaisesti sekä ratkaisuprosessien kehittämisen tarpeellisuutta, soveltuvat myös tapaturma-asioiden käsittelyyn vakuutusyhtiöissä.

# # # #

Jos Teillä on konkreettista tietoa siitä, miten sosiaali- ja terveysministeriö on organisoinut tässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä (StVM 12/2004) edellyttämän vakuutuslääkäreiden toiminnan laillisuusvalvonnan, niin laittakaa ystävällisesti ko. tiedoista postia toimituksemme studioon osoitteella: jesp1981 (at) yahoo.com

Mielestämme koko tämä esille ottamamme alue vaatii pikaisia poikkihallinnollisia toimenpiteitä laillisuusvalvojilta, hallitukselta, eduskunnalta sekä etenkin sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä oikeusministeriöltä.

Klikkaamalla tämän kertaisen kirjoituksemme otsikkoa voitte tutustua jo aiemmin esiin tuomiimme epäkohtiin vakuutuslääkäreiden toiminnassa.

Hellekesän terveisin
Oikeusturvan VOLF - työryhmä

* * * *


Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 8.4.2021
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.


Tunnisteet: , , , , , , ,