tiistaina, elokuuta 21, 2007

Ketkä estävät epäkohtien korjaamisen?

Iltasanomissa oli 7.8.07 mielenkiintoinen haastattelu uuden oikeusministeri Tuija Braxin/vihr ajatuksista.

Tuossa haastattelussa sivuttiin Suomen saamia lukuisia langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Liian pitkäksi venyneet oikeudenkäynnithän ovat vain osa Suomen saamista EIT:n langettavista tuomioista.

Toisaalta on hyvä, että ne ovat viimeinkin johtamassa rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin käräjä- sekä hovioikeuksissa. Toivotaan, että näin tapahtuu myös todellisuudessa eikä pelkästään paperilla.

Kuitenkin jälleen kerran yksi iso oikeudenkäytön harmaantunut alue on jäänyt oikeusministeri Braxinkin haastattelusta pois.

Vuositasolla 40 000 – 50 000 oikeusjuttua käsittelevää oikeudenkäytön mustien aukkojen aluetta esitellään seuraavaksi ihan lyhyesti. Osin kertauksenomaisesti.

ERITYISTUOMIOISTUIN- JA VAKUUTUSLÄÄKÄRIJÄRJESTELMÄSTÄ
Lakiasiain valiokunnan entisenä puheenjohtajana, oikeusministeri Tuija Brax tuntee (lakisääteisistä vakuutuksista annetuista päätöksistä tehtyjen valitusten käsittelyyn keskittyneen) erityistuomioistuin - ja vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohdat erinomaisen hyvin.

Tuomioistuinkäsittely tapahtuu niissä kirjallisesti ja ilman oikeusprosessin osapuolten kohtaamista. Kyseessä on ns. suljetun kierron tuomioistuinjärjestelmä.

Paljon muutoksia eduskunnan ja potilaiden tietämiin epäkohtiin ko. järjestelmissä on vuosien saatossa luvattu tehtäväksi.

Kuitenkin viime eduskunta – ja hallituskaudella ajettiin läpi lakipaketit, jotka kasvattavat entisestään politiikan toimijoiden puheiden ja tekojen välistä ristiriitaa.

Ketkä siis toimivat epäkohtien ylläpitäjinä ja vakuutusyhtiöiden ylivallan pönkittäjinä?

Eri kansalaisjärjestöjen työstämänä koosteena voitte katsoa oheisesta linkistä, minkälaisia lakimuutoksia viime hallituskaudella eduskunnassa saatettiin voimaan, jotka korostavat entisestään vakuutusyhtiöiden ylivertaista asemaa suhteessa yksittäiseen potilaaseen.

>>> Eduskunta- ja hallituskausi 2003-2007 lainmuutosten yhteenveto

KIRJALLISTEN KYSYMYSTEN JA VASTAUSTEN VERTAILUA 1996-2007

Viime eduskuntakauden lopussa pitkään eduskunnankin tiedossa olleista epäkohdista tehtiin kolme erinomaista kysymystä hallitukselle:

1.
KK 1108/2006 vp - Tarja Cronberg /vihr
Ammattitautidiagnoosin pohjalta työkyvyttömäksi todetun henkilön toimeentulo

2.
KK 1176/2006 vp - Satu Taiveaho /sd, Jutta Urpilainen /sd
Vakuutusyhtiölääkäreiden vastuu

3.

KK 1180/2006 vp - Anne Holmlund /kok
Hoitavan lääkärin lausunnon painoarvo vakuutusyhtiöiden päätöksenteossa

Sosiaali – ja terveysministerinä aiemmin toimineen Tuula Haataisen/ sd vastaukset edellä mainittuihin kirjallisiin kysymyksiin ovat hyvin pitkälle samankaltaisia kuin hänen aiempien kollegojensa.

Vertailuun kannattaa ottaa ministerien Terttu Huttu-Juntusen/ kesk sekä Sinikka Mönkäreen/ sd antamat vastaukset hallitukselle tehtyihin kirjallisiin kysymyksiin 1996,1997 ja 1998.

1.
KK 605/1996 vp Pentti Tiusanen /vas, Matti Vähänäkki /sd, Paula Kokkonen /kok
Kemikaalialtistumisesta aiheutuvan invaliditeetin korvaamisesta työtapaturmana

2.

KK 998/1997 vp 998 Sulo Aittoniemi /kesk:
Eläkevalituksiin annettujen päätösten perustelemisesta

3.
KK 1629/1998 vp Kirjallinen kysymys 1629 Rauha - Maria Mertjärvi /vihr ym.:
Työkyvyttömyyseläkepäätösten perustelemisesta

Muut kyseisen kirjallisen kysymyksen allekirjoittaneet kansanedustajat ovat:

Ulla Anttila /vihr
Pertti Virtanen /evir
Janina Andersson /vihr
Satu Hassi /vihr
Erkki Pulliainen /vihr
Tuija Maaret Pykäläinen /vihr
Osmo Soininvaara /vihr
Pia Viitanen /sd
Säde Tahvanainen /sd
Riitta Prusti /sd
Raimo Vistbacka /ps
Tuija Brax /vihr
Maija Rask /sd

# # #

Kolme (3) nykyisen hallituksen ministereistä on ollut tekemässä kirjallista kysymystä erityistuomioistuin- ja vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohdista. Joten tieto – taitoa hallituksella on yli 10 vuotta tiedossa olleiden epäkohtien ratkaisemiseen vaikka heti.

Kuuluisan poliittisen tahtotilan käynnistymiseen mennee vielä muutamia viikkoja….

Odotellessamme suomalaisen poliittisen tahdon roihahdusta, niin edellä mainitut kirjalliset kysymykset vastauksineen löytyvät täydellisinä osoitteessa: http://www.eduskunta.fi/

Oikopolkuja:
Valtiopäiväasiat ja –asiakirjat > Kysymykset - VK, KVN, KK, SKT, SK

# # # # 

Vastauksia lukiessanne Teidän on hyvä tiedostaa se, että ministerien antamien vastauksien takaa kuultaa aina ministeriössä kulloinkin vallassa olevien kansliapäälliköiden, virkamiesten sekä heidän edustamiensa puolueiden todelliset kannat, jotka liittyvät kirjallisessa kysymyksessä esille tuotuun epäkohtaan.

Poliittiseen päätöksentekojärjestelmään, lakisääteisten vakuutusten kohdalla, erittäin hyvin integroituneita vakuutusalan ja työmarkkinaosapuolten etujärjestöjä unohtamatta.

Avainrooleissa lobbaamisessa päätöksentekijöihin päin ovat edellisessä kirjoituksessamme esiin nostamamme vakuutuslakimiehet ja – lääkärit sekä vakuutusalan organisaatioiden toimitusjohtajat työmarkkinajärjestökontakteineen. Toiminta tapahtuu ikään kuin pienessä suljetussa perhepiirissä.

Vakuutusalan toimintatavoissa on paljon yhteyksiä tupakkateollisuuden toimiin 1980- ja 1990- luvuilla Suomessa.

Tupakkateollisuuden toimia tarkastelee tutkija Heikki Hiilamo väitöskirjassaan, joka tarkistetaan 24. elokuuta 2007.

# # # 

Toivottavasti tämän laajan aihepiirin epäkohtien käsittely jatkuu julkisuudessa eri osapuolten näkökulmista tarkasteluna. Avoimesti ja rehellisesti.

Ei syyllisiä saalistaen, vaan epäkohdat julkisuuteen tuoden ja niiden ratkaisua sekä poissa pysymistä kontrolloiden.

Näin toimien toivottavasti lainsäädäntöön tehdyt ja oikeuskäytännössä olevat selkeät epäkohdat saadaan mahdollisimman pikaisesti oikaistuiksi.

Tärkeää on myös se, että vääryyden kohteeksi joutuneet kansalaiset saavat heille lakien mukaan kuuluvat korvaukset viimeistään Suomen perustuslain 88 §:n hengen mukaisesti ja pikaisesti.

Kesäterveisin
Oikeusturvan VOLF – työryhmä


# # #

Lisätietoa tutkija Heikki Hiilamon väitöskirjasta koskien tupakkateollisuutta,
>>> klikkaamalla tästä <<<


Tupakkateollisuus hankki todistajia rahalla
Tupakkateollisuuden kierot kuviot


* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? – 13.2.2017
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *



Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -



Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , ,