tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Bob. Mainostoimisto Bob. Kokoomuksen omatunto?

Tiesithän, että voit vastata halutessasi lopussa löytyvään suoran linkin kautta uuden aikakauden kansan galluppiin vakuutusasioita koskien.

Kiitos.
 

- – - – - – 
- – - – - – 



AJANKUVAN JÄÄHYVÄISTEN AIKA – ON AIKA SIIRTYÄ ETEENPÄIN ELÄMÄSSÄ

 

Olen toiminut nyt sovitun hallitus- ja eduskuntakauden eli neljä vuotta tämän Oikeusturvan ajankuva - blogin vs. toimittajana sekä legendaariseksi tavaramerkiksi nousseen Oikeusturvan VOLF -työryhmän jäsenenä.

On pikku hiljaa aika siirtyä elämässä eteenpäin ja alkaa suorittamaan tämän blogin suhteen loppuvenytyksiä. Tutustuminen lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan mustiin aukkoihin jää toivottavasti elämään internetiin ikuisesti.

Osa legendaarisen VOLF - työryhmän jäsenistä on kohdannut menneen neljän vuoden aikana ennenaikaisen kuoleman ja osa meistä jatkaa tätä maallista taivaltaa omilla tahoillaan.

Välimatkoista huolimatta jatkamme yhteistyötä toisaalla. Olemme sopineet keskuudessamme, että ennalta taivaan puolelle lähteneet keittelevät tervasatseja valmiiksi.

Rankkaa on ollut, mutta loppuun asti jatketaan niillä voimavaroilla jokainen erilainen päivä tuo tullessaan. Toivotaan, että tästä pyyteettömästä tiedonvälityksestä on ollut apua.

Palaan vielä jossain vaiheessa tällekin kanavalle, mutta toiminnan yhden uuden painopisteen löydätte tämän kertaisen kirjoitukseni lopusta.

Tässä neljän vuoden ajan kirjoittamassamme blogissa esiin kaivamamme ja myös todistamamme Finngate - skandaali ulottuukin kaikille yhteiskuntamme alueille. Aina tasavallan presidentin vastuualueille asti.

Maan tapaa tämäkin?

”Taivaassako perseet vasta tervataan?”- terveisin ja legendaarisen 

Oikeusturvan VOLF - työryhmän puolesta kiittäen
Salon Petri

- – - – - –
- – - – - –

 



Kerron lyhyesti miten päädyin ottamaan yhteyttä isojen yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamisessa mainostoimistoon. Bobiin. Mainostoimisto Bobiin.

Joulupukki on vielä kokeilematta, mutta yhteyksiä on jo pohjustettu.

Ensin lyhyesti taustaa Bobista – Mainostoimista Bobista, kokoomuksesta ja Helsingin Sanomista. Niiden kohtalothan ovat sidotut rahan ja vallan valheellisuuden kautta toisiinsa.


- – - – - –
- – - – - –

 

Mainostoimisto Bobhan on bobeineen ja bobittarineen hoitanut menestyksekkäästi kokoomuksen mainontaa:


”Suomen Toivo”

”Puolue jolla on korvat”

”Vastuullinen markkinatalous on työväen paras ystävä”

”Vastuullinen markkinatalous on helsinkiläisen paras ystävä”

”Tervetuloa Toivotalkoisiin!”

 

Menestystarina: Kokoomus luottaa Hesariin – puoluesihteeri Taru Tujunen kertoo 
Vaali-ilme yhteistyössä

Sekä presidentinvaaleissa että eduskuntaa valittaessa Kokoomuksen kampanjailmeestä vastasi mainostoimisto Bob Helsinki. Tujusen mukaan ideat ja kampanjan ilme syntyvät kuitenkin pitkän ja tiiviin yhteistyön tuloksena.

”Puolueissa on hoksattu oma ydinosaaminen. Me olemme politiikan ammattilaisia, kun taas mainostoimisto edustaa markkinointiviestinnän osaamista. Työnjaossa mainostoimisto vastaa luovasta toteutuksesta, kun taas sisällön ja aihion kampanjaan tuo puolue”, Tujunen sanoo.

Kokoomuksen pääteemana vaaleissa oli vastuullisen markkinatalouden herättämä toivo ja vastakkainasettelun päättyminen.

Puolue erottui Helsingin Sanomissa värikkäillä ja tekstipainotteisilla printtimainoksilla, joissa kuvituksen teemana olivat Hullunkuriset perheet kissoine ja koirineen.



Lähde: Helsingin Sanomat Medianetti


- – - – - –
- – - – - –

 

SUOMI POHJOISEN ALBANIA!

Oman vakuutustaisteluni alussa asioin ensin työnantajani kautta vakuutusyhtiöön päin.

Sitten maan tavan mukaisen valitussyklin käynnistyttyä otin yhteyttä ammattiliittoon ja sitten suoraan vakuutusyhtiöön päin, koska ammattiliitto alkoi pestä käsiään työtapaturmajutustani heti alusta alkaen.

Tosin tajusin sen vasta vuosia myöhemmin. Niin kuin maan tapa on. Ammattiliitotkin ovat sopassa ja sopan hämmentämisessä vahvasti mukana. Raha ja valta rauhoittavat.

Asioiden selvittelyssä tutuiksi tulivat koukerot työvoimatoimistossa; Kelassa, työeläkeyhtiö Ilmarisessa, Vakuutuskuntoutuksessa, sosiaalitoimistossa, ammattiliiton työttömyyskassassa sekä tietysti OP-Pohjolassa. Aina yhtiökokousta myöden.

Terveydenhuoltoa kuormitin ja kuormitan osin edelleen. Osissa asioita täysin turhaan. Maan tapaa tämäkin.


Bob. Mainostoimisto Bob. Miksi siis kirjoittelen Teille?

Aloitin yhteiskunnallisen vaikuttamisen muutamalla onnistuneesti läpi päässeellä yleisönosakirjoituksella valtakunnallisiin lehtiin, mutta mikään epäkohta ei niiden julkaisunkaan jälkeen muuttunut.

Otin yhteyttä virkamiehiin ja politiikkoihin. Epäkohtia myönnettiin olevan. Mitään ei tapahtunut.

Löysin onnekseni Vakuutusongelmaisten liiton ja tämän taustalla olevan Oikeusturva verkoston. Rupesi tapahtumaan. Ensi tulin autetuksi kusisimmissa tilanteissa. Sitten rupesin itsekin auttamaan. Ajallisten ja rajallisten voimavarojeni puitteissa. Mikään ei kuitenkaan ole menossa muuttunut.

Vuonna 1983 toimittiin pitkäkestoisten korvausvastuiden kiistämisessä samalla tavalla kuin toimitaan vuonna 2010. ”Ei enää syy-yhteyttä työtapaturmaan, vaan kyseessä on rappeuma.”

Maan tapaa tämäkin. Vaikka pysyvästi vammautunut potilas oli ennen työtapaturmaa täysin terve ja työkykyinen. Olipa maksanut rehellisenä pienyrittäjänä kaikki veronsa ja lakisääteiset vakuutusmaksut viimeisen päälle. 30 vuoden ajan. Vaan nyt ei mitään korvauksia. Maan tapaa tämäkin.

Oikeusturva-yhteisön kanssa jatkoimme yleisönosastokirjoituksia ja otimme yhteyttä viranomaisiin sekä poliitikkoihin. Mitään ei tapahtunut; vaikka annettiin ymmärtää, että epäkohtia ollaan korjaamassa.

Muutamat toimittajatkin tulivat matkan varrella tutuiksi ja juttuja epäkohdista julkaistiin sekä julkaistaan aina silloin tällöin. Mikään ei ole kuitenkaan juttujen ulostulon jälkeen muuttunut.


Bob. Mainostoimisto Bob. Miksi siis kirjoittelen Teille?

Rupesin sitten yhdessä muiden potilaiden kanssa osoittamaan mieltä. Vedimme hitaasti liikkuneessa ruumissaattueessa Suomen lippuun kiedottua ruumisarkkua. Mielenosoituksen teemana oli ”Menneisyyden hautajaiset – Tulevaisuuden avajaiset."

Ainoastaan Ylen ruotsin kielisen radion toimittaja ennätti paikalle tekemään lyhyen jutun, miksi mieltä osoitetaan. Muilta tiedotusvälineiltä esimiehet nähtävästi kielsivät paikalle tulon ja juttujen tekemisen. Maan tapaa tämäkin.

Veimme tuolloin tanakat tietopaketit epäkohdista päättäjille perille henkilökohtaisesti ja ratkaisuehdotuksemme niihin. Epäkohtia myönnettiin olevan ja asioita tutkittavan. Mitään ei kuitenkaan ole vuonna 2010 edelleenkään tapahtunut. Maan tapaa tämäkin.

Aloimme tuolloin vuonna 2008 vahvasti epäillä hallitusten, viranomaisten. puolueiden ja eduskunnan toimivan pitkäkestoisessa korruptiomuotoisessa allianssissa. Ja kesällä 2008 saimme ensimmäisiä selviä signaaleja siitä, että valtaa on ostettu rahalla. Jo pidemmän aikaa.

Vihreätkin vaikenivat ja vaikenevat vakuutusyhtiöihin liittyvistä selkeistä epäkohdista. Nähtävästi heikäläiset tekivät diilin hallituskelpoisuudestaan siten, että Venäjän ihmisoikeusasioista sopii räksytellä, mutta Suomen tilanteista pidetään turvat kiinni?.

Olemme vaatineet siksi sitkeäsi koko ajan 2000-luvun vaalirahoitusta avattavaksi. Siinä on jo tunnustettu olevan erittäin paljon epäselvyyksiä, niin puolueiden kuin ehdokkaiden osalta. Osaa kokoomuksenkin noista asioista tutkii keskusrikospoliisi.

Bob. Mainostoimisto Bob. Miksi siis kirjoittelen Teille?

Raha puhuu. Money talks.

Siksi kirjoittelen, koska osaa kokoomukselle tekemistänne mainoksista tehdään meidän kaikkien yhteisistä verovaroista maksettavilla puoluetuki euroilla.

Yhden kansanedustajan on arvioitu pyöräyttävän puolueelle päin rahaa aika lailla. Arvioiden mukaan neljän vuoden aikana yksi miljoona eli 1 000 000 euroa.

Mielestäni Teidän kaikkien on siksi hyvä tietää, missä täällä ruohonjuuri- ja katutason ajatusmaailmassa mennään, koska meillä ei ole ainakaan vielä ollut mahdollisuuksia välttyä tekemiltänne kokoomuksen toimintaa kehuvilta mainoksilta.

Olemme yrittäneet viestiä näistä vaaliraha-asioista myös kokoomuksen puoluejohdon ja eduskuntaryhmän suuntaan, koska kohta tulevat linkkaukset kertovat kokoomuksella olevan niissä hyvin keskeinen rooli. Ylläpidossa tahikka poistamisessa.

Kokoomuksen porukoilla on nähtävästi niin kiire ja tottahan se on, että Suomen nykymenossa ei tarvitse heikommin menevien asemasta paljoa välittää. Varsinkin, jos on syytä olettaa, että tuon tilanteen monille suomalaisille on aiheuttanut kokoomuksen ja kokoomukselaisten suurin vaalirahoittajataho. Viimeisen 10 vuoden ajalta.


Bob. Mainostoimisto Bob. Vaikka tämä menee varmasti roskiin, niin annan yhden vinkin, koska täällä virtuaalimaailmassa tieto pysyy. Välillä se vaihtaa vain paikkaa.

Ostakaa niiden paljon mainostettujen kuuntelevien korvien ja muistin välisen yhteyden parantamiseksi kaikille kokoomukselaisille vinot pinot muistiinpanovälineitä, koska ne puuttuivat ainakin viime eduskunta- ja eurovaalien alla kaikilta ehdokkaina olleilta.

Ja yrittäkää saada kokoomuksen porukka olemaan rehellistä myös takautuvasti. Varsinkin tässä vaaliraha-asiassa.

Se mikä on erona Teihin ja kokoomuksen puoluetoimistoon taikka eduskuntaryhmään, niin mainostoimisto vastaa onnekseni aina. Siitä kiitokseni Teille.

Rahaa puhuu. Money talks. Myös tässä kirjoituksessani. Vaikka perseaukinen olenkin


Hyvää heleää syksyä Teille! Bob. Mainostoimisto Bob.

Salon Petri

myös potilas/vakuutettu osakkeenomistaja
> yhden (1) osakkeen omistajien liike -

 

- – - – - –
- – - – - –

 

Salon Petriltä – Miten vaalirahaskandaalissa eteenpäin?

lähettäjä Bob Helsinki
vastaanottaja PS2010

date (päiväys) 27. syyskuuta 2010 14.50
aihe Re: Salon Petriltä – Miten vaalirahaskandaalissa eteenpäin?


Moi!

Kiitos viestistäsi. Olen ohjannut sen eteenpäin oikealle henkilölle.

Mukavaa syksyn jatkoa, Bobien puolesta, Lisa Marja-aho


- – - – - –
- – - – - –

 

Salon Petriltä – Miten vaalirahaskandaalissa eteenpäin?lähettäjä PS2010

vastaanottaja
bob @ bobhelsinki.fi

kopio
Kaikki bobit. Mainostoimisto Bob
(linkki toiminnassa 28.9.2010 kello 20,55 http://www.bobhelsinki.fi/bobilaiset)
 

date (päiväys 27. syyskuuta 2010 14.26
aihe Salon Petriltä – Miten vaalirahaskandaalissa eteenpäin?

Miten vaalirahaskandaalissa eteenpäin?

JAKELU: Mainostoimisto Bob 

ASIA: Miten vaalirahaskandaalissa eteenpäin?


Hyvää syyspäivää Teille kaikille tasapuolisesti,


Tämä viestini on halutessanne vapaasti edelleen välitettävissä omissa verkostoissanne. Olkaa hyvät.

Jo vuosien ajan vellonneen vaalirahaskandaalin ratkaisunavaimet ovat käsittääkseni olleet koko ajan puolueiden omissa käsissä. Niin kuin tiedätte; pieni pintaremontti rapsutteluineen ei enää meille tavallisille näkkileivän nakertajille riitä.

Kovan kritiikin esittämisen lisäksi on aina hyvä muistaa esittää konkreettisia ratkaisuja tai eteenpäin pääsyn mahdollistamia väliportaita.

Tässä ne tulevat omalta osaltani ja kaikkien Teidän vapaaseen käyttöön suunnattuina. Niitä saa reilusti kyseenalaistaa, repiä auki ja rakentaa paremmin toimivaan muotoon. Kunhan toimitte tiedon vaatimisen suhteen sitkeästi, koska vakaan vaikenemiset muurit eivät Suomessa murru hetkessä.

Lakiin perustuvia esteitähän vaalirahoituksen kokonaisvaltaiselle avaamiselle ei ole eikä ole ollut.


1. Vaalirahoituksen salaisuudet julki koko 2000-luvulta

http://ajankuva.blogspot.com/2010/06/vaalirahoituksen-salaisuudet-julki-koko.html


2. Maan tapa? Institutionaalinen korruptio vaiko rehellisyys? 

http://ajankuva.blogspot.com/2010/07/maan-tapa-institutionaalinen-korruptio.html


3. Suomi 2.0 – Maan tapa vuonna 2017?

http://ajankuva.blogspot.com/2010/07/suomi-20-maan-tapa-vuonna-2017.html


Lopussa nykyisen oikeusministerimme Tuija Braxin/vihr. käsitys vuodelta 2007 siitä, kenelle vaalirahoituksen selvittäminen hänen mielestään kuuluu.

Ja kaikkein tärkeintä on muistaa, että kansanvalta ei voi toimia, jos kansa ei tiedä.

Kuten kenen rahoittamina eduskuntapuolueiden puolueorganisaatiot ja niiden edustajat asioita todellisuudessa hoitavat? Puolueiden paikallisyhdistyksiä ollenkaan unohtamatta.


- – - – - –
- – - – - –

 

KOKOOMUKSEN LEIPÄLAJINA REHELLISYYS?

”Ensi kevään eduskuntavaaleihin puolue lähtee politiikassa hieman erikoisella teemalla – kokoomus nimittäin uskoo voittavansa vaalit rehellisyydellä.

Katainen uskoo, että kansa kyllä ymmärtää talouden tosiasiat, kun niistä kerrotaan suoraan.

- Suomalaiset ovat fiksuja ihmisiä jotka vaativat poliitikoiltaan paljon – erityisesti rehellisyyttä. Ja sehän meille sopii, sillä se on meidän leipälaji.”


Lähde: MTV3 uutiset 21.03.2010


- – - – - –
- – - – - –

 

Kokoomuksen vaalirahoituksen koko 2000-luvun vaalirahoituksen avautumista odotellessani toivon, että kaikilla eduskuntapuolueilla itsellään on rohkeutta täysimääräisiin ja pikaisiin toimiin oikeusministerinkin tiedossa olevien epäkohtien selvittämiseksi.

Kannustakaa ainakin kokoomuksen eduskuntaryhmästä Ravin Pekkaa ja Katajan Sampsaa pikaisiin toimiin omien vaalirahoittajiensa avaamiseksi ja vaalirahoitusilmoitustensa päivittämiseksi oikeusministeriön sivuille.

Neuvoa he voinevat kohteliaimmin pyytää Toivakan Lenitalta, joka päivitti omat vaalirahoittajatahonsa esille ennen valintaansa ryhmän varapuheenjohtajaksi Tiuran Marjan tilalle.
 


Aurinko paistakoot ja vakaan vaikenemiset muurit murtukoot.

Tehkäämme yhdessä täten toimien vaalirahoituksesta avoin, iloinen ja laajasti hyväksytty alue Suomessa.

Kiitokseni viestini lukemiseen käyttämästänne ajasta ja ystävällisin terveisin

Salon Petri
Oikeusturva-verkosto


- – - – - –

Brax: Toimittajat selvittämään vaalirahoituksen epäkohtia

Vihreiden kansanedustaja Tuija Brax kehottaa tiedotusvälineitä selvittämään vaalirahoituksen epäkohtia nykyistä pontevammin.

“On julkinen salaisuus, etteivät kaikki vaalirahoitusilmoitukset pidä paikkaansa”, Brax sanoi maanantaina Helsingin Sanomien Vaalimarkkinoilla Helsingissä.

Vaalirahoitusta säätelevän lain mukaan edustajien ja varaedustajien on ilmoitettava vaalikampanjansa kulut ja yli 1 700 euron lahjoitukset.

Braxin mukaan laki on liian löperö: lain rikkomisesta ei rangaista eikä sen noudattamista valvota edes pistokokein.

“Niin kauan kuin laki on tällainen, tiedotusvälineet voisivat tutkivalla journalismilla kaivaa epäkohtia esiin”, eduskuntaan jälleen pyrkivä Brax sanoi.

Hänen mielestään toimittajat voisivat esimerkiksi verrata vaalirahailmoituksia siihen, minkä verran ehdokkaat ovat mainostaneet ja kuinka paljon todellisia kuluja on syntynyt.



Lähde: Helsingin Sanomat – 12.3.2007


# # # # #


Tämä osio liittyy sitten uuteen yhteiskunnallisia asioita käsittelevään blogiini, jonka alueen olen laajentanut koskemaan kaikkia alueita yhteiskunnassa. Muuten blogin nimi saattaa olla totisinta totta vuonna 2017, kun Suomi täyttää 100 vuotta.
 

> SUOMI 2017 – Apparatsikkien Albania? -
 

Ja tieto on tällä kertaa vain tämän Oikeusturvan ajankuva - blogi kirjoituksen yhteydessä.

Lainsäädäntö takaa vakuutusyhtiöille ja vakuutusoikeudellisen erityistuomioistuinjärjestelmän osille erittäin laajan harkintavallan.

Ilman erittäin hitaita lainmuutoshankkeita (15-20 vuotta) voimme kannustaa kaikkia vakuutusyhtiöitä antamaan asiakkailleen parempaa palvelua ja parempaa tietoa.

Erittäin laajan harkintavaltansa ja erinomaisten viime vuosien ansiosta niillä on siihen varaa:


Lakisääteinen tapaturmavakuutus
Vakuutusmaksut 700 miljoonaa Euroa
Vakuutuskorvaukset 400 miljoonaa Euroa
Kulut 40 miljoonaa Euroa


Lähde: MOT: Törmäys ja tyrmäys 23.8.2010 klo 20:00 TV1


Eli puhdas voitto 260 miljoonaa euroa! Siis yhdessä vuodessa ja kate eli voittoprosentti 37 prosenttia liikevaihdosta!


# # # # #

- KANSAN GALLUPPI VAKUUTUSASIOISTA -


Mistä kaikesta Sinä haluat tietää yhtiösi toiminnassa laajemmin?

Koskien esimerkiksi Sinulle tärkeän tiedon saantia lakisääteisen työtapaturma- ja liikennevakuutuksesi korvaustoimintojen avainalueiden suhteen?

Laita äänesi kuulumaan. Kiitos Sinulle.

Tästä linkistä suoraan galluppiin:
http://suomi2017.wordpress.com/apparatsikkien-ahneuden-analtomia/#pd_a_3825910



* * * * 

Päivitys 1/2014

Miltä tilanteet näyttävät Björn Wahlroosin ajatusmaailmasta katsottuina? Lue Oikeusturvan ajankuva artikkeli > "Vakuutusoikeusrahasta" -

* * * *


Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , , , , , ,