perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Suomen ihmisoikeustilanne - osa 2/4

Oikeusturvan VOLF - työryhmä kannustaa tämän artikkelisarjan esille noston myötä kaikkia vakuutustaistelijoita olemaan rohkeita. Sekä tuomaan omat näkemyksenne esiin. Sanoin, kuvin ja tekstein.

Lämpimät kiitokset vielä kertaalleen kaikille Helsingissä 13.6.2008 järjestettyyn "Menneisyyden hautajaiset - Tulevaisuuden avajaiset" - mielenosoitukseen osallistuneille ja sitä eri tavalla tukeneille.

Vain yhdessä toimien olemme enemmän.

Kansanvalta ei voi Suomessakaan toimia, jos kansa ei tiedä. Edes perusasioita siitä, ketkä meitä todellisuudessa johtavat ja etenkin miten toimien.

Mielestämme kaksi keskeisintä termiä yhteiskuntamme ytimien ymmärtämiselle ovat:

korporatismi
apparatsikki

Nyt vapaasti haettavissa myös avoimen internetnatsionaalin hakukoneilta. Ainakin toistaiseksi.

Tapaturman uhrien muistopäivän avajaiset (TUMA) 2008. Osa 2/4, Korkein oikeus

Osa 2, Korkein oikeus. Pituus 12.50
– tämä erinomainen oikeusvaltio tilamme reportaasi katsottavissa – tilanne 24.11.2015



Tällä videoreportaasilla Korkeimman oikeuden vahtimestari ottaa vastaan potilaslähetystön terveiset. Hän lupaa välittää kirjallisena jätetyt terveiset todetuista epäkohdista Korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon kautta koko korkeimman oikeuden henkilökunnalle.

Tasavallan presidentti Tarja Halosen oikeudellinen neuvonantaja Timo Tuovinen ottaa vastaan myös katsauksen Suomen ihmisoikeustilanteesta englanniksi. Saaden suullisten terveisten lisäksi mukaansa tiedot toimitettavaksi tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja tohtori Pentti Arajärvelle myös kirjallisessa muodossa.

Timo Tuovinen
on toiminut presidentin kansliasta lähdettyään, muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan korkeimpana virkamiehenä eli valiokuntaneuvoksena.

Perustuslakivaliokunta:

”Valiokunta, jonka pääasiallisena tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.


Perustuslakivaliokunta valmistelee perustuslakia ja sen kanssa läheisessä yhteydessä olevaa lainsäädäntöä, kuten Ahvenanmaan itsehallintoa, vaali-, kansalaisuus-, kieli- ja puoluelainsäädäntöä koskevat asiat.

Perustuslakivaliokunta käsittelee myös ministerivastuuasiat, valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen kertomukset sekä hallituksen toimenpidekertomuksen.”


Lähde:
Eduskunta


Lisää tietoa avoimen internetin hakukoneilta:
vakuutuslääketieteen erityispätevyys
vakuutuslääketiede
Taxell vakuutuslääketiede


* * * *

Päättäjille ja medialle 13.6.2008 avoimesti jaettu tietopaketti ”Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot” löytyy tästä linkistä klikkaamalla sähköisessä muodossa

* * * *

Muistakaa ottaa näistä asioista sankoin joukoin yhteyttä omiin kansanedustajiinne ja meppeihimme! Menkää sankoin keskustelemaan kasvokkain eri puolueiden edustajien kanssa. Myös eläkkeellä olevien ja paikkansa menettäneiden kesken.

* * * *




Haluatko auttaa meitä?

Lähde Sinäkin rohkeasti verkostoitumaan. Niin sosiaalisessa mediassa kuin tosielämässä. Ottamalla yhteyttä päättäjiin. Keskustelemalla kasvokkain heidän kanssaan, erilaisissa tilaisuuksissa; pääset näkemään suhtautumisen näihin asioihin nopeimmin. Faktapohjalta on helppoa ponnistaa, mutta erittäin vaikeata saada aikaiseksi todellisia parannuksia potilaan/vakuutetun asemaan. Siitähän tässäkin asiakokonaisuudessa on kysymys. Ja kenellä todellinen valta näissä asioissa Suomessa on?



* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Tunnisteet: , , , , , , ,