torstaina, kesäkuuta 28, 2012

Suomen ihmisoikeustilanne - osa 3/4

Oikeusturvan VOLF - työryhmä kannustaa tämän artikkelisarjan esille noston myötä kaikkia vakuutustaistelijoita olemaan rohkeita. Sekä tuomaan omat näkemyksenne esiin. Sanoin, kuvin ja tekstein.

Lämpimät kiitokset vielä kertaalleen kaikille Helsingissä 13.6.2008 järjestettyyn "Menneisyyden hautajaiset - Tulevaisuuden avajaiset" - mielenosoitukseen osallistuneille ja sitä eri tavalla tukeneille.

Vain yhdessä toimien olemme enemmän.

Kansanvalta ei voi Suomessakaan toimia, jos kansa ei tiedä. Edes perusasioita siitä, ketkä meitä todellisuudessa johtavat ja etenkin miten toimien.

Mielestämme kaksi keskeisintä termiä yhteiskuntamme ytimien ymmärtämiselle ovat:

korporatismi
apparatsikki

Nyt vapaasti haettavissa myös avoimen internetnatsionaalin hakukoneilta. Ainakin toistaiseksi.


Tapaturman uhrien muistopäivän avajaiset (TUMA) 2008. Osa 3/4, Valtioneuvosto ja IF yhtiö

Osa 3, Valtioneuvosto ja IF yhtiö. Pituus 14:07
– video jostain syystä piilotettu – 24.11.2015 – tulee maininta, että video on yksityinen.
– toivotaan, että erinomainen; oikeusvaltio tilamme, reportaasi palaa kaikkien saataville.



Tällä videoreportaasilla valtioneuvoston kanslian keskustan valtiosihteeri Risto Volanen kuuntelee potilaslähetystön terveiset. Saaden mukaansa tiedot kirjallisessa muodossa toimitettavaksi keskustan pääministeri Matti Vanhaselle sekä sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle.

If-vakuutusyhtiöstä ilmoitettiin, että heiltä ei löydy ketään sellaista henkilöä, joka voisi ottaa vastaan potilaslähetystön terveiset kasvoista kasvoihin.

Lisää tietoa avoimen internetin hakukoneilta:
vakuutuslääketieteellinen arvio
vakuutusoikeuden vakuutuslääkärit
tapaturma-asiain korvauslautakunta


* * * *

Päättäjille ja medialle 13.6.2008 avoimesti jaettu tietopaketti ”Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot” löytyy tästä linkistä klikkaamalla sähköisessä muodossa

* * * *

Muistakaa ottaa näistä asioista sankoin joukoin yhteyttä omiin kansanedustajiinne ja meppeihimme! Menkää sankoin keskustelemaan kasvokkain eri puolueiden edustajien kanssa. Myös eläkkeellä olevien ja paikkansa menettäneiden kesken.

* * * *


Haluatko auttaa meitä?

Lähde Sinäkin rohkeasti verkostoitumaan. Niin sosiaalisessa mediassa kuin tosielämässä. Ottamalla yhteyttä päättäjiin. Keskustelemalla kasvokkain heidän kanssaan, erilaisissa tilaisuuksissa; pääset näkemään suhtautumisen näihin asioihin nopeimmin. Faktapohjalta on helppoa ponnistaa, mutta erittäin vaikeata saada aikaiseksi todellisia parannuksia potilaan/vakuutetun asemaan. Siitähän tässäkin asiakokonaisuudessa on kysymys. Ja kenellä todellinen valta näissä asioissa Suomessa on?

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -



Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.
 

Tunnisteet: , , , , , , , ,