keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Petosvakuuttaminen


Vakuutuskonserni Sammon läpivalaisun kautta petosvakuuttamisen periaatteet ja kokoluokka on mahdollista saada selville. Vakuutuspetoksia on arvioitu tehtävän; alan oman arvion mukaan, 200 miljoonan euron arvosta. Per vuosi.

Muun muassa vakuutuspetoksia eri näkökulmasta, käsittelee syvällisemmin, 15.8.12 ilmestyneessä kirjassaan, kirjailija Vepe Hänninen. Vakuutusetsivä Reko Laulumaan ympärille kietoutuvassa ja Kullervo-vakuutusyhtiön toiminnan ytimin porautuvaa kirjaa; voimme suositella kaikille vakuutusalasta kiinnostuneille ja vakuutusalalla työskenteleville. Joko aika on kypsä SampoLeaksille? PohjolaLeaksille? Lähi-TapiolaLeaksille?

Vepe Hänninen: Minä, vakuutusetsivä -- kirjatraileri - pituus 2:03



Sitten selvittämistä odottavaan petosvakuuttamiseen. Mielenkiintoista olisikin saada ensin kuulla vakuutuskonserni Sammon synnystä ja nykymenosta tarkemmin. Sammon perustan tarkempi tunteminen antaa sitten avoimia viitteitä siitä, minkä tyyppiset henkilöt hommia yhtiön avainpaikoilla nykyisin hoitavat. Ja minkälaisten arvojen pohjalta.

Tiesithän, että vakuutuskonserni Sammon suurin yksittäinen osakkeenomistaja on Suomen valtio. Eli Sinä ja minä. Tosin > sijoitusyhtiö Solidiumin - kautta koukaten.


Eduskunnassakin on kysytty vakuutuskonserni Sammon omistaman If-vakuutusyhtiön toimista. Onhan se muun muassa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tarjoajana Suomen suurin. Tässä yksi keskeisimmistä kysymyksen aiheista.

Näin osuvasti kysyi keskustan kansanedustaja Reijo Kettunen - EDUSKUNTA / KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2005 vp.

Liekkö tilanteet jo seitsemän (7) vuoden jälkeen parantuneet?

Vakuutuslääkäreiden puolueettomuus.

“Valitukset ovat kohdistuneet erityisesti If – vakuutusyhtiöön. Valtio omistaa noin 11 % kyseisestä vakuutusyhtiöstä. Valtio ei voi sallia suuren yhtiön käyttävän hädänalaisia ihmisiä hyväkseen.


If on suurin vakuutusyhtiö Suomessa ja on todellinen vaara, että If – yhtiön käytännöt siirtyvät pienempiin yhtiöihin. Vakuutusyhtiön käytännöt ovat hyvän tavan vastaisia. Valtion tulisi ottaa kantaa asiakkaan hyväksi.


Vakuutuslääkärit soveltavat lakia vakuutusyhtiöiden näkökulmasta siten, että vakuutuksenottajien oikeusturva vaarantuu. Tämä myönnetään sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolla. Myös eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto on kiinnittänyt asiaan huomiota ja ottanut asian käsiteltäväkseen.


Vakuutusyhtiöiden ja vakuutuslääkäreiden lähtökohtana ei voi olla automaattinen hylkäyspäätös korvausasiassa, kuten palautteen mukaan nykyään usein tapahtuu.”


Vakuutusyhtiöiden harmaa hallinto läpivalaisuun

Miten hyvin If-vakuutusyhtiö kertoo nykyisin vakuutusehdoissaan tai internet-sivuillaan asioista, kuten a. vakuutuslääketiede b. vakuutuslääketieteellinen arvio c. vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä?

Joko If-vakuutusyhtiö markkinajohtajana kertoo avoimuuden arvoaan kunnioittaen; merkittävää julkista valtaa yhtiöissä käyttävien, vakuutuslääkäreidensä tiedot avoimesti?

Hymyn lehden kesäkuun numerossa (6/2010) esitettyjen tietojen mukaan If kieltäytyy kertomasta vakuutuslääkäreidensä tietoja. Vaikka muihin Ifissä työskenteleviin työntekijäryhmiin verrattuna vakuutuslääkäreiden ylivertainen asema suhteessa hoitaviin lääkäreihin ja vakuutettuihin on pedattu lainsäädännössä. Joka on taas sisällöltään ja toimintarakenteeltaan perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja YK:n yleismaailmallisen ihmissoikeuksien julistuksen velvotteiden vastainen.

> Perustuslakirikollisuus -

Taustaa edellä kerrottuun vakuutuslääkäreitä käsittelevään aiheeseen myös avoimen internetin hakukoneilta. Hakukoneen voi valita vapaasti. Ainakin toistaiseksi.

Hakusanasetiksi esimerkiksi –  äsv vakuutuslääkärilista

Erittäin merkittävän julkisen vallan käyttäjinä myös vakuutuslakimiesten toimien läpivalaisu on edelleen tekemättä. Vakuutusalan toimeksiannoista varmuudella vapaiden asianajotoimistojen sertifiointi ja mainostaminen lienee myös tulossa markkinoille?

Petosvakuuttaminen, perustuslakirikollisuus, institutionaalinen korruptio Suomessa

Kaaviomuodossa tilanne näyttää lakisääteisen vakuutuksen ja sosiaaliturvan alueilla tällä hetkellä tältä.

Klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isomapana. Hiiren kakkospainikkeen alta avautuvasta toimintavalikosta, voit sitten valita esimerkiksi Tallenna kuva nimellä...-toiminnon ja tallentaa kaaviokuvan koneellesi .jpg-muodossa.




Voiko olla niin, ettei mikään valtakunnallisista tiedotusvälineistä ole ollut tietoinen tällaisesta muun muassa perustuslakimme vastaisesta koneistosta?

Lakisääteinen vakuutus- ja sosiaaliturva kaaviossa esiinnostettuine osapuolineen, sen suurin vakuutusalan toimija eli vakuutuskonserni Sampo, If vakuutusyhtiö ja sen muutamat avainomistajat on mielestämme erinomaisen tärkeää saada viimeinkin avoimeen esittelyyn.

Kuin myös maan tapaa isoksi kasvaneiden epäkohtien uutisoinnissa. Voiko työeläkeyhtiöihin liittyvän vaalirahoituksen selvittämisen lopetus; tiedotusvälineiden suuntaan annettulla lausunnolla, olla näin helppoa?

- Klikkaamalla kuvakoostetta hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana -



Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon vakuutuslääkärijärjestelmän läpivalaisua tekevän työryhmän ydinasioihin voit tutustua tästä alla olevasta linkistä. Ryhmän olemassaolosta uutisoitiin jo kesäkuussa.
 
> Vakuutuslääkärijärjestelmä läpivalaistaan! -

Tämän artikkelin kirjoittamisen aikana työryhmän kokoonpanosta ja heidän sidonnaisuuksista ei ole mitään tietoa saatavilla. Ei sosiaali-ja terveysministeriöstä kuin ei myöskään valtioneuvoston hallintarekisteristä (HARE-rekisteri).


Asiasta ei ole myöskään, ainakaan toistaisesi, löydetty mitään merkintöjä

> pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmasta. -


NORSUNLUUTORNISTA RUOHONJUURITASOLLE
Tosin päättäjät tuntuvat entistä enemmän olevan irti ruohonjuuritason kansalaisten elämässä vallitsevasta arjesta. Saati ongelmista. Tai sitten vain on niin, että heidän työpaikkansa ja sosiaalinen asemansa riippuvat siitä, että he eivät voikaan ymmärtää. Tai, jos he sanovat ymmärtänsä korjausta vaativat ongelmakohdat ja tekevänsä niiden eteen kaikkensa, niin he eivät saa tehdä mitään. Muuten tulee kenkää.

Ajankuvasta kirjoitti Helsingin Sanomissa Antti Blåfield 3.5.07 MERKINTÖJÄ – kolumnissaan osuvasti:

”On syntynyt poliittinen eliitti, jonka siteet muuhun yhteiskuntaan ohentuvat.

Tämä itse itseään täydentävä joukko vain kasvaa, kun poliittisia elättejä tulee koko ajan lisää: puolueiden eduskuntaryhmiin ja ministereiden avustajiksi palkataan kasvava joukko nuoria kykyjä.

Tuntuu siltä, että jokainen hallitus kasvattaa tätä poliittista rälssiä; niin teki tämäkin hallitus.

- -

Poliittisen eliitin mahdollisuutta eristäytyä on lisännyt myös internet.

Netti, joka on yhdistänyt maailman yhdeksi suureksi puhekuplaksi, on myös mahdollistanut poliittiselle eliitille ajantasaisen viestinnän omasta eristäytyneestä tilasta käsin.

Kun poliittisen johtajan ennen piti rakentaa ja perustella linjaansa julkisissa tilaisuuksissa ihmisten edessä tai lehtien palstoilla kilpaillen tilasta muun tapahtuvan kanssa, hän voi nyt työhuoneensa rauhassa naputella sanomansa virtuaalikansalle.

Läsnä ja tavoittamattomissa samaan aikaan.”

Nämä seuraavat asiat on jokaisen suomalaisen hyvä tietää omasta lakisääteisestä vakuutusturvastaan, työtapaturman tai ammattitaudin varalle.

> Lakisääteinen tapaturmavakuutus ja sen mustat aukot -

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Vain yhdessä toimien olemme enemmän.


Terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä



* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -


Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -


Tunnisteet: , , , , , , , ,