keskiviikkona, syyskuuta 12, 2012

Harmaa hallinto

Tällä hetkellä; ainakin pääkaupunkiseudulla, taistellaan isosti harmaata taloutta vastaan. Taistelua käydään, esimerkiksi julkisen liikenteen pysäkkien luona, jyhkeästi jököttävissä isoissa mainostauluissa. Klikkaamalla mainoskoostetta hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana ja terävämpänä. Älä kuitenkaan peljästy.

Vain yhdessä toimien olemme enemmän. Myös isoksi kasvaneen harmaan hallinnon läpivalaisemisessa.


 Toivottavasti samojen osapuolten toimesta käynnistyy taistelu harmaa hallintoa vastaan. Pikaisesti ja vielä laajemassa mittakaavassa. Ovathan monesti heistä olleet, omalta osaltaan, vuosikymmenien ajan rakentamassa, ylläpitämässä ja harmaan hallinnon tarjoamista herkuista suoraan taikka välillisesti hyötymässä.

Harmaan hallinnon voi lyhyesti määritellä niin, että se toimii parlamentarismin ja siten kaiken laillisuusvalvonnan ulkopuolella.

Vai olisiko sittenkin jo aika pyytää apuun EU ja YK?

Iltalehti lähestyi harmaan hallinnon ytimiä 4.9.2012 otsikolla "Näin asioita salaillaan ministeriöissä". Kohta tulee luettavaksenne tuore esimerkki salailusta sosiaali-ja terveysministeriöstä.
 

Vakuutuslääkärijärjestelmän läpivalaisua suorittavan työryhmän jäsenet ja asiakirjamateriaalit ovat salaisia! Ihmetyttää, että asia ei kiinnosta virallisia tiedotusvälineitämme?

Mikä mahtaa olla alla olevien suomalaisten lukumäärä vuonna 2012? Ketä kiinnostaa?




Yllä olevaan ja seuraavista linkeistä avautuvaan todellisuuteen ovat sekaantuneet tällä hetkellä kaikki eduskuntapuolueet. > Perussuomalaiset ja vasenryhmä - toistaiseksi vähiten.

SUOMESSA EI NOUDATETA VIELÄKÄÄN PERUSTUSLAIN VELVOTTEITA

Eikä myöskään hyvää ja avonta hallintotapaa. Sanan länsimaisessa merkityksessä.

> Hyviä uutisia - reportaasissamme nostimme esiin sen, ettei vakuutuslääketieteen ja sen erityispätevyyden laillisuusperusteista ole saatu mitään näyttöä päivänvaloon. Kuin ei myöskään vakuutuslääketieteen ylivertaiseksi nostetun suhteen laillisuusperustasta; tavalliseen eli kliiniseen lääketieteeseen ja hoitaviin lääkäreihin verrattuna. Ei myöskään tuntemattomassa paikassa vakuutuslääketieteen erityispätevyydestä tehtyjen päätösten, päätösasiakirjojen kuin ei päätösten tekoon osallistuneista henkilöistä ja heidän edustamistaan organisaatioista.

Tuletko jo apuun EU?

Kesäkuussa uutisoimme, että > Vakuutuslääkärijärjestelmä läpivalaistaan -

Kesän aikana useat tiedotusvälineet, kuten Hymy, Helsingin Sanomat ja Yle, uutisoivat kesän aikana isosti vakuutuslääkärijärjestelmässä ja vakuutusoikeudessa tiedossa olevista epäkohdista.

Yritimme sitten saada selville ketkä henkilöt tuota vakuutuslääkärijärjestelmän läpivalaisua tekevät. Sosiaali- ja terveysministeri Risikon kutsusta.

Vastaus tulee tässä. Työryhmän kokoonpano ja asiakirjat ovat salaiset! Finngate skandaali siis sakenee. Avoimuutta tavoittelevan työryhmän tiedot eivät kuulu vakuutetuille ja potilaille! Klikkaamalla kuvaa hiirelläsi, saat sen terävämpänä ruudullesi.

Vakuutettujen ja potilaiden edustajat suljetaan tässäkin tapauksessa pois epäkohtien korjaamisesta.

On myös hyvä tiedostaa se, että Suomessa on siirrytty entistä enemmän harmaan hallinnon käytäntöihin.

Perusideana on se, että ne henkilöt ja organisaatiot, jotka ovat epäkohdat rakentaneet, ylläpitäneet niitä sekä hyötyneet välillisesti tai suoraan niistä; saavat niitä sitten myös ratkoa epäkohtia.

Tässä taustoistusta sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusylijohtaja > Outi Antilaan - , jonka sosiaali-ja terveysministerinä toiminut keskustan Liisä Hyssälä nimitti virkaan. Ennen siirtymistään Kelan pääjohtajaksi.

Harmaa talous. Harmaa hallinto. Kaikki vaikenee. Kaikki hankkii.


Tuon kaiken ymmärtää taas piirun verran paremmin, kun pohtii aiemmin tekemiämme poimintoja > Hallitusohjelmasta -

Niin kuin aiemmin olemme esittäneet. Suomen valtion uskottavuuden kannalta ratkaisevinta on se, että perustuslain 88§ pätee. Ja kaikki lakien sekä vakuutussopimusten mukaiset korvaukset myös maksetaan. Viivästyskorkojen kera. Ilman tosiasiallisia perusteluja tehtyjä hylkääviä päätöksiä on tehty valtavasti. Kuolleita ei enää voida ottaa laskuihin, mutta elossakin olevista löytyy sitä niin sanottua kriitiiseksi kasvanutta massaa.

Näistä aiheista aloitimme > vuoden 2006 syyskuussa -

Nyt siis olemme myös tavoitettavissa Facebookissa. Mikä parasta. Sivuston sisältöjen lukeminen onnistuu myös ilman Facebook-profiilia. Tärkeintähän on edelleenkin tiedonvälitys. Pienistäkin asioista.

Vinkkaa meille Sinun mielenkiintoisena pitämistäsi "toimialan" a. uutistiedoista b. vastaavista sivustoista ja blogeista c. mitä kaikkea päättäjien toimesta kerrotaan . Esimerkiksi osoitteella jesp1981 @ yahoo.com

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää.

"Päivänsäde" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä




* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? - 6.10.2016
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *


- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.

* * * *


- Kaikki kirjoituksemma linkit ovat julkaisun hetkellä toiminnassa -

Tunnisteet: , , , , , ,