torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Ammattivalittajat

Korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen on tehnyt Ylen uutistietojen mukaan selvitystä ns. ammattivalittajista.

Mitä kaikkea ja keitä kokonaisuuden takaa vielä löytyykään? Minkälaista julkisuuskuvaa valituksen tekijöistä näin toimien luodaan? Minkälaisia keskeneräisiä oikeusjuttuja on vireillä?

Yle uutisen pohjana ollut ja korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolaisen kirjoittama > Kanava-lehden - pääartikkeli 1/2013 kannattaakin lukea hyvin. Lehti löytyy hyvin varustetuissa lehtimyymälöistä tai kirjastoista.


Klikkaamalla kuvakoostetta hiirelläsi; saat sen ruudullesi isompana.


Hienoa olisikin hallinnon avoimuuden ja läpinäkyyvyden kannalta nyt se, että korkeimman hallinto-oikeuden sivuille saadaan; kaikkien aiheesta kiinnostuneiden, saataville korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolaisen tekemän, ns. ammattivalittajia koskevan; selvittelyn yhteenveto.

Toinen avoimeen julkisuuteen saatava juttu on ehdottamasti Yle uutisen lopussa mainittu:
" Kantelutyöryhmän raportti on parhaillaan oikeusministeriön käsiteltävänä. Hallintolakia muuttamalla on tarkoitus selkeyttää ja nopeuttaa tapausten käsittelyä."


Kenenkään, nyt isosti, ammattivalittajaksi leimatun yhdistyksen taikka kansalaisjärjestön on vaikeaa puolustautua taikka osallistua julkiseen keskusteluun, jos ei tiedä minkälaisiin konkreettisiin oikeusjuttuihin, kanteluihin, valituksiin tai tehtyihin tutkintapyyntöihin kho:n viestintäpäällikön Kanava-lehden artikkeli ja siihen pohjautuva Yle uutinen; ammattivalittajan kategoriaan julkisuudessa lukitsemiseksi perustuvat.

Esimerkiksi nostamamme hyvin tuntemamme toimijan ja Kanava-lehdessä mainitun
> Vakuutusongelmaisten liitto ry:n -

Tärkeää onkin, että julkinen keskustelu aiheen tiimoilta jatkuu.

Eli montako valitusta tai vastaavaa, yhteiskunnallisten epäkohtien esille tuomisessa riittää; korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolaiselle siihen, että hän on leimannut Kanava-lehden artikkelissaan; esimerkiksi Vakuutusongelmaisten liitto ry:n ammattivalittajiksi?

Minkälaisia asioita nuo valitukset vastaavat koskivat? Miksi ne tehtiin?

* * * *



Yle Uutiset - Kotimaa 5.3.2013 klo 6:30
- "Ammattivalittaja" saattaa tehdä satojakin valituksia -
Aktiiviset kantelijat ovat ajoittain hyvinkin äänekäs, mutta loppujen lopuksi vähän tunnettu ryhmä.

"Kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka paljon tämänkaltaisia ihmisiä on, miksi he ovat liiikkeellä ja miten heidän asiansa käsitellään."
- Teuvo Arolainen

Kanava-lehden 1/2013 artikkelin kannessa artikkelin nimenä on ”Keitä ovat ammattivalittajat?”

Sisällysluettelossa tosin artikkelin nimi onkin muutettu. Hieman myönteisempään suuntaan.
”Oikeusvaltion on siedettävä myös ammattivalittajat” sivu 5:

OIKEUSTAISTELIJA ON AINA OIKEASSA
”Ammattivalittajan perustyyppi on oikeustaistelija. Hän valittaa itse kokemaansa vääryyttä tai jotain puolustaa jotain muuta. Oikeustaistelija on aina oikeassa ja eri mieltä olevat väärässä.

Pahaa edustaa viranomainen tai muu kasvoton taho, kuten pankki tai vakuutusyhtiö. Nämä ritarit ryhmittyvät helposti yhteen.

Esimerkiksi käy Vakuutusongelmaisten liitto, joka epäilee vakuutusoikeutta ja erityisesti vakuutuslääkäreitä monenlaisista vääryyksistä…”


* * * *

Kommenttina edelliseen korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolaisen kirjoituksen kohtaan.

Miksi esimerkiksi KKO on tullut (viimeinkin) vuodesta 2012 alkaen Vakuutusongelmaisten liiton kanssa entistä enemmän samoille linjoille? Ja palauttanut juttuja vakuutusoikeuden uudelleen päätettäviksi.... Potilaan eduksi. Lakisääteisiä vakuutuksia hoitavien yksityisten vakuutusyhtiöiden tappioksi.


* * * *

Yksi tie, korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolaisen manaamien, valitusten määrän vähentämisessä on avoimena pakettina tässä.

Toteutuessaan käytännössä; lausunnon esitettyjen ratkaisuehdotusten avulla, poistettaisiin vakuutusoikeudesta sekä sen alaisista ensimmäisen asteen lautakunnista, perustuslain takaamien ihmisoikeuksien ja oikeusturvan loukkauksista 99 prosenttia:

Vakuutusoikeus (Vako)

Vakuutusoikeus eli vako on ylin tuomioistuinaste kirjallisesti ja suljetusti toimivaa sanahirviötä:
vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä

– klikkaamalla kaaviota hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana
– viimeisin päivitys artikkelille on tehty 8.12.2015 kello 10.00
– lisätty sisällysluettelo ja korjattu ”rikkoutuneita” linkkejä.


https://suomi2017.wordpress.com/vako/


Hyvin todennäköisesti myös potilaiden ja vakuutettujen tekemien valitusten määrä romahtaisi....

* * * *

Eikä tässä vielä ihan kaikki.

Potilaiden ja vakuutettujen kannalta olisi erittäin tärkeää saada tilastotiedot kuntoon. Koskien kaikkia lakisääteisiä vakuutuksia. Tilastot yhtiöittäin siitä, että kuinka paljon niiden tekemistä korvauspäätöksistä valitetaan? Mistä aiheista? Miksi?

Tilastot pikaisesti kattamaan valitusprosessit yhtiöstä alkaen, ensimmäisen asteen lautakunnan kautta vakuutusoikeuteen sekä korkeimpaan oikeuteen tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen ulottuvana?

Tässä vielä katsausta vakuutusoikeuden tilanteisiin:
> Vakuutusoikeuden toiminnan kehittäminen -


* * * *

Tähän erittäin vakavaan aiheeseen liittyen alla oleva linkkaus Oikeusturvan ajankuvaan. Onko mikään muuttunut tai muuttumassa? Alueena siis lakisääteinen vakuutus- ja sosiaaliturva.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006
Ajankohtainen Ykkönen: Valtavirran etiikka- ja moraaliformaatteja?
http://ajankuva.blogspot.fi/2006/09/ajankohtainen-ykknen-valtavirran.html

“Virallisissa yhteyksissähän Suomessa korostetaan kovasti, että sosiaalivakuutuksiin liittyvä muutoksenhakujärjestelmä on puolueeton ja vakuutusyhtiöistä riippumaton.


Äänekkäistä valittajista mainitaan vakuutusalan taholta usein, että kyse on vain valitettavasta yksittäisestä tapauksesta, jota ei voi valitettavasti tietosuojasyiden takia yksityiskohtaisemmin julkisuudessa kommentoida. Vaikka asianomainen antaisi siihen kirjallisen luvan.

* * * *

Haista home vakuutusoikeus


Olen lainannut tähän kohtaan otteen Ulla Nevalaisen kirjoittamasta nimensä mittaisesta kirjasta ”Haista home vakuutusoikeus”.

Kyseisen kohdan olen aikanaan kirjannut itselleni ylös, koska siinä Valtiokonttorin edustaja kertoo, ettei heidän tarvitse noudattaa ammattitautilakia, koska tapaturma-asiain korvauslautakunta on niin linjannut ja he noudattavat sen suosituksia.

* * * *

Lainaus on kirjan sivuilta 256-257, joka koskee kirjassa mainittua liitettä 16, joka koskee valituslupahakemusta ja valitusta korkeimmalle oikeudelle. Vakuutusoikeuden päätös 24.4.2002, Dnro 9201/99/1026. Muutoksenhakija työvoimaneuvoja, sairaanhoitaja Ulla Nevalainen.

Lainaus alkaa:

”Nevalainen liittää tähän valituslupahakemukseen Vakuutusoikeuden suullisessa käsittelyssä nauhoitetun henkilötodistelun ja osapuolten lausumat. Todistajakertomukset ja lausumat on kirjoitettu tekstiksi Vakuutusoikeuden äänittämistä ääninauhoista.

Vakuutusoikeuden suullisessa käsittelyssä valtiokonttoria edusti korvauspäällikkö Vuokko Hänninen (VH) ja asiantuntijalääkäri Matti Mero (MM). Vakuutusoikeus liittänee alkuperäiset ääninauhat asiakirja-aineistoon Korkeimmalle oikeudelle.

Valtiokonttorin edustajan, korvauspäällikkö Vuokko Hännisen lausumasta selviää mm. se, että valtiokonttorin tarkoituskaan ei ole ollut, Nevalaisen tapaturmaeläkkeen evätessään noudattaa ammattitautilakia ja tapaturmavakuutuslakia.

Hänninen totesi vakuutusoikeudessa mm.:
”Ja kaiken kaikkiaan, miks olemme tähän ratkaisuun päätyneet on se, että vakuutusoikeuden kantana on tähän asti ollut se, että tapaturmavakuutusjärjestelmästä ei tapaturmaeläkettä makseta” (sivu 3)

* * * *

”Sitten vielä sen verran korvauskäytännöstä, eli tapaturma-asiain korvauslautakunta, joka meillä on tällainen neuvoa-antava elin. Siellä on aina katsottu työkykyiseks tämä potilas riippumatta siitä, onko se työpaikka saatu altistusvapaaks vai ei. Elikkä tapaturmaeläkettä ei juurikaan ole lähdetty maksamaan. Eli rajana on vähän veteen piirrettynä ollut tämä, että niin kauan, kun se on päivärahavaiheessa, noin vuoden verran, mutta ei enää eläkevaiheessa.” (sivu 4)

Loppulausunnossaan valtiokonttorin edustaja Hänninen niinikään totesi valtiokonttorin Nevalaisen tapaturmaeläkkeen eväämisen perustuvan ”vallitsevaan korvaus- ja oikeuskäytäntöön sekä tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausuntoon”:

”Kun olemme tämän päätöksen antaneet, tää meidän arviohan on perustunut tähän asiantuntijalautakunnan eli tapaturma-asiain korvauslautakunnan kantaan, jonka linjaa noudatamme kaikissa päätöksissä, että emme koskaan poikkea heidän kannan otoistaan, lausunnoistaan. Eli hehän sorvaavat tätä korvauskäytäntöä niin kuin valtakunnan tasolla.

Yrittävät pitää sitä ja pitävätkin sitä yhdenmukaisena. Plus lisäksi ratkaisu on perustunut myös vallitsevaan korvaus- ja oikeuskäytäntöön, mikä näitten homeammattitautien kohdalla on omaksuttu linjaks.”

Lainaus päättyy.

Muuten. Kuin sattumalta Valtiokonttoria kyseisessä Nevalaisen asiassa vakuutusoikeudessa edustanut asiantuntijalääkäri Matti Mero – niminen lääkäri löytyy tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoonpanoista 1997-1999 ja 2000-2002.”


Jokainen voi halutessaan tutustua sisäilmamyrkyistä sairastuneiden tilanteisiin armon vuonna 2013. Osoitteessa > http://homepakolaiset.fi/

Aurinko paistakoot ja mahdollisimman paikkansa pitävä tieto tarvitsijansa tavoittakoot! Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Isojakin asiakokonaisuuksia.

"Suomi avoimemmaksi" - terveisin
Oikeusturvan VOLF-työryhmä


* * * *

Päivitys 3.8.2021

Vakuutusalaa, vakuutuslääkäreitä, lakisääteistä vakuutus- ja sosiaaliturvaa sekä vakuutusoikeutta koskevia kirjallisia kysymyksiä on tehty eduskunnassa paljonkin. Miksei siis mitään todellisia parannuksia tapahdu? Voisiko pitkäkestoisella vaalirahoituksella olla osuutensa tilanteeseen?

Tässä päivityksessä Vakuutusongelmaisten liitto ry:n aktiivien tekemään koosteeseen. Se on koostettu vuosien aikana hitaalla, mutta määrätietoisella yhteistyöllä. Pienistä palasista edeten.

Tällaista yhteistyötä kutsutaan myös uusilla nimillä. Kuten joukkoistaminen, talkoistaminen tai crowdsourcing. Vaan kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Isojakin asiakokonaisuuksia.

Alla oleva linkki johtaa Oikeusturvan ajankuva – verkoston .pdf – muodossa olevaan ja 11 A4-sivua pitkään yhteenvetoon. Sisältää 114 kirjallisen kysymyksen hakutiedot, vuosilta 1991 – 2007, eduskunnan www-sivuston hakukonetta varten:

https://suomi2017.files.wordpress.com/2013/03/avainluettelo_kirjallisten-kysymysten-aiheille_eduskunnassa_1991_2007_20122007.pdf

Ammattitaudeista, kuten asbestista sairastuneille löytyy sitten tarvittaessa lisäosumia.

>>> Kyseinen ja 31.7.2021 päivitetty linkki on osa Suomi 2017 verkoston bloggausta, joka käsittelee vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämisen neuvottelukuntaa, joka oli yksilöity sosiaali- ja terveysministeriö hankkeisiin tunnuksella STM043:00/2018. Ajallisesti toimikaudeksi neuvottelukunnalle oli asetettu 9.4.2018 – 30.4.2021. Sen toimista piti syntyä vakuutuslääkärijärjestelmän täysremontti, mutta tulikin täydellinen tussahdus!

Viidakkoradion tietojen mukaan "neuvottelukunta" on saamassa jatkoaikaa vuoden 2023 loppuun asti. Jolloin saatetaan olla taas tilanteessa, jossa >>>  sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko vuonna 2014 parkkeerasi (vuonna 2012 käynnistämänsä) vakuutuslääkärijärjestelmän täysremontin, isojen eduskuntapuolueiden hallinnoiman SOSTE ry:n vastuulle.

Joten jokohan olisi aika siirtää lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan asiat Euroopan unionin toimivallan alle?

* * * *

Haluatko auttaa meitä kaikkia? – 3.8.2021
Se mitä ei virallisesti ei tunnusteta. Sitä ei ole olemassa. Se mitä ei ole virallisesti olemassa, sitä ei tarvitse korjata. Saatikka korvata.

Uusimmat käänteet ja ison kuvan katsaukset löytyvät; esimerkiksi
>>> Suomi 2017 - verkoston
kautta.

Liity mukaan toimiin yli puolue- ja aaterajojen. Yli media- ja etujärjestörajojen.

Yhdessä toimien huomaamme, voimme vaikuttaa ja olemme enemmän.

* * * *

Oikeusturvan ajankuvan etusivulle > tästä linkistä -

* * * *

- Muista myös avoimet kanavamme Twitterissä ja Facebookissa -

Kun kaikki tietävät. Kaikki ymmärtävät. Isojakin asiakokonaisuuksia.



Tunnisteet: , , , , ,